Kunnianhimoinen, Lähi-idän tilannetta lähtökohtanaan käyttävä elokuva käsittelee valtaa, vastuuta ja niiden pakoilua. Hienojen näyttelijäsuoritusten ryydittämä tarina on hyvin käsikirjoitettu, mutta yrittää sanoa hieman liian monta tärkeää asiaa yhtä aikaa.
Robert Redford lukeutuu Clint Eastwoodin ja George Clooneyn tavoin tähtiin ja elokuvantekijöihin, jotka yrittävät töillään viihdyttämisen lisäksi sanoa jotain yhteiskunnallisesti tärkeää. Redfordin uutuuden lähtökohta on Yhdysvaltain läsnäolo Afganistanissa ja Irakissa, mutta hän laajentaa nopeasti elokuvansa käsittelemään vallan ja vastuun ottamista yhteiskunnan eri askelmilla.
Teknisesti elokuva on toteutettu mielenkiintoisesti. Se tapahtuu käytännössä yhden tunnin aikana kertoen rinnakkain kolmea erillistä tarinaa, jotka hiljalleen alkavat nivoutua yhteen. Vaikka tapahtumat ovat samanaikaisia, ne symboloivat samalla tätä hetkeä, siihen johtanutta menneisyyttä sekä potentiaalista tulevaisuutta. Erikoinen lähestymistapa onnistuu vahvan käsikirjoituksen ansiosta. Matthew Michael Carnahan on vastuussa myös toisen tuoreen, toimintaa ja ajankohtaispolitiikkaa yhdistävän elokuvan, The Kingdomin käsikirjoituksesta.
Redford itse esittää yliopistoprofessori Stephen Malleyta, joka yrittää sytyttää uudelleen kipinän lahjakkaaksi näkemäänsä opiskelijaan, Toddiin (Andrew Garfield). Tieto on lisännyt tuskaa ja Todd on kyynisesti kääntänyt selkänsä aikaisemmin kiinnostavana pitämilleen opinnoille. Samaan aikaan Tom Cruisen esittämä kunnianhimoinen Yhdysvaltain senaattori Jasper Irving on kutsunut arvostetun journalisti Janine Rothin (Meryl Streep) kuulemaan suunnitelmastaan ratkaista Lähi-idän kriisi. Kolmas tarina vie meidät puheenaiheena olevaan Afganistaniin, jossa kaksi Malleyn entistä oppilasta taistelee hengestään vuoristossa. Näyttelijät selvästi nauttivat heille heitetyistä haasteista ja tekevät hienoa työtä.
Elokuva ei juuri tuo selvennystä Lähi-idässä käytävään sotaan, mutta valottaa siihen ajautumisen taustoja. Nykytilanteeseen johtanutta menneisyyttä edustaa Irvingin ja Rothin kissa ja hiiri -leikki. Onko politiikan tulevaisuudeksi nimitetty senaattori Irving intohimoinen, maailman parasta hinnalla millä hyvänsä ajava visionääri, vai vain sellaista näyttelevä, uraansa vuosikymmeniä eteenpäin suunnitteleva poliittinen broileri? Pystyykö Roth löytämään mainoslauseiden takaa syvemmän totuuden, vai meneekö skuuppi ammattiylpeyden edelle?
Lions for Lambsin näkemys maailmasta on lohduttoman inhorealistinen. Poliitikot, joiden pitäisi ajaa yhteisiä asioita, ovat viihteellistäneet itsensä ja sanottavansa – tai sen puutteen – ja media on mennyt samaan kelkkaan. Uutiseksi kelpaa suora lehdistötiedote, jos sen mukana tulee katsojia kiinnostavia, kanavan verkkopalvelusta ladattavia lisukkeita. Periaatteessa tavalliset ihmiset tajuavat tämän, mutta tuntevat itsensä voimattomiksi vaikuttamaan asiaan. Siksi he mieluummin katsovat Ostoskanavaa kuin edes yksinkertaistettuja uutisotsikoita.
Kiehtova ja kunnianhimoinen elokuva uhkaa tukahtua kaiken tärkeän sanottavansa alle, kun käsikirjoitus paisuu liiankin fiksuksi. Se osoittelee näennäisen tasapuolisuuden vuoksi sormella joka suuntaan. Ainoastaan otsikon leijonat, rintamalla taistelevat sotilaat kuvataan suoraselkäisiksi ja idealistisiksi. Selkeästi puolensa valinnut elokuva upottaisikin vähäiset mahdollisuutensa kotirintamalla, jos se kaiken muun moitteen lisäksi uskaltautuisi arvostelemaan henkensä alttiiksi laittavia sotilaita. Ongelmat osoitettuaan elokuva ei yritäkään tarjoa valmiita vastauksia, helppoja ulospääsyjä tai edes toimenpidevaihtoehtoja mahdollisine seuraamuksineen. Vaikka tarkoitus on vastakkainen, syntyy kuva maailmasta, jota ei voi enää muuttaa. Lopputulos on näin ollen vaikuttavuudessaan myös melko masentava.