Lupaava nuori nainen

GENRE , ENSI-ILTA 07.05.2021 TÄHDET

Vaikuttava esikoisohjaus yhdistää pastellinsävyisen tyttöyden mustaan huumoriin. Trillerimäisesti etenevän kostofantasian lupaukset lunastetaan yllätyksellisellä loppuratkaisulla.

Vuosia sitten Cassie Thomas (Carey Mulligan) oli vuosikurssinsa lupaavin lääkäriopiskelija maineikkaassa yliopistossa. Sitten tapahtui jotain, mikä sai Cassien luopumaan opinnoistaan.

Näyttelijä-käsikirjoittaja Emerald Fennellin Lupaava nuori nainen -elokuvan alussa Cassie on 29-vuotias. Lääkärinopinnot ovat vaihtuneet työhön kahvilassa. Cassie on muuttanut takaisin porvarillisten vanhempiensa kulissimaiseen ökyasuntoon. Fennell maalaa debyyttiohjauksessaan pastellisävyjen päälle mustalla pensselillä #Metoo-ajan kostofantasiassa, joka on yksi vuoden elokuvatapauksista.

Cassiella on tehtävä, jota hän suorittaa öisin. Joka viikonloppu hän menee yökerhoon ja esittää olevansa kaatokännissä. Joka kerta yökerhosta löytyy ainakin yksi ”herrasmies”, joka haluaa huolehtia puolustuskyvyttömästä naisesta. Lähes aina miehet houkuttelevat känniseksi luulemansa naisen asunnolleen jatkoille. Ja lähes yhtä usein alkavat miesten levottomat kädet vaellella sammuneelta vaikuttavan Cassien keholla. Heitä odottaa kuitenkin yllätys. Yhtäkkiä Cassie onkin vesiselvä ja tivaa näiltä ”mukavilta miehiltä”, mitä he oikein tekevät.

Lupaava nuori nainen näyttää sukupuolisen vallankäytön eri muodot nostamalla ne esille aina ei-toivottavasta kadulla huutelusta pikkutuntien klähmintään ja raiskaukseen.

Cassien on suistanut koston tielle trauma, ja Fennellin elokuva kerii vähitellen auki, mitä on tapahtunut. Edetessään Cassien kostoretki saa yhä tummempia sävyjä.

Eräänä päivänä Cassie törmää työpaikallaan kahvilassa lääkiksestä tuttuun opiskelukaveriinsa Ryaniin (Bo Burnham). Cassie antautuu Ryanin vetovoimalle, ja keskellä elokuvaa on kuin hengähdystaukona pastellisävyinen, romanttiseen komediaan taipuva jakso, jossa pariskunta laulaa yhdessä ällöromanttista Paris Hiltonin hittibiisiä.

Emerald Fennell kuljettaa Lupaavan nuoren naisen käsikirjoitusta taidolla, ja se sisältääkin lukuisia yllätyksellisiä käänteitä. Elokuvan mieskuva ei ole järin mairitteleva, sillä miehet kuvataan elokuvassa Cassien silmin eli kärjistävän mustavalkoisesti ja trauman värittäminä.

Kärjistävä tulkinta sopiikin hyvin elokuvassa niin taitavasti kuvatun trauman kokemuksen logiikkaan. Cassie hakeutuu kaiken alkulähteille yhä uudelleen, mikä muistuttaa traumatisoituneen ihmisen pakonomaista tarvetta palata selittämättömään kokemukseen. Kaikki Cassien elämässä on tapahtuneen sävyttämää. Cassie tuntee olevansa elossa ainoastaan öisillä kostoretkillään.

Mulligan on käsittämättömän hyvä Cassien roolissa. Hän tekee Cassiesta kokonaisen ja onnistuu välittämään tämän tunnekokemusten ambivalenssin. Cassiessa on välähdyksenomaista herkkyyttä. Usein pinnanalainen haavoittuvuus muuttuu hetkessä odottamattomaksi räjähdykseksi. Juuri kun katsoja oppii ennakoimaan Cassien seuraavaa liikettä, Fennell kääntääkin kurssia täysin odottamattomaan suuntaan.

Fennellin esikoisohjauksessa marssitetaan näyttämölle erilaisia naiseuden representaatioita. Ne vaihtelevat pinkistä tyttöyden kuvauksesta lolitamaiseen viettelyyn sekä raivottaresta pornofantasiakuvastoon. Elokuva tekee näkyväksi sen, että naiseus on representaatio, esittämistä vastauksena odotuksiin, joita luovat niin sosiaalinen media kuin elokuvien naiskuvakin. Mikään Fennellin näyttämistä naiseuden esittämisen tavoista ei ole täysin ongelmaton.

Elokuvan estetiikassa on paljon tyttömäisiä yksityiskohtia, kuten kukkakuvioiset herkät vaatteet tai kahvilan pastellisävyiset tapetit soinnutettuna Cassien kulloiseenkin vaatetukseen. Tämä ulottuvuus muistuttaa Sofia Coppolan elokuvien tyttöyden esittämisen estetiikkaa. Pastellisävyjen päälle Fennell maalaa kuitenkin ronskein vedoin, mustalla pensselillä. Naisen raivo on pohjavirtauksena aina läsnä, eivätkä sen ilmentymät aina ole kaunista katsottavaa.

Lupaava nuori nainen ei välitä genrerajoista vaan rikkoo niitä pitkin matkaa, mikä on yksi elokuvan vahvuuksista. Se sisältää satiirisia elementtejä, taipuu mustaksi komediaksi, hekumoi kostofantasioilla ja etenee trillerimäisesti.

Ajoittain elokuvan sävyt vaihtuvat niin tiuhaan, että katsojan on vaikea pysyä kyydissä mukana. Äänimaailma tukee tunnelman muutoksia. Fennell pakottaa katsojan ailahtelevien tunteiden vuoristorataan, sellaiseen, joka vastaa traumatisoituneen ihmisen tunnemaisemaa.

Pinnan alla kulkee kuitenkin kaiken lisäksi kaunis tarina naisten välisestä ystävyydestä ja solidaarisuudesta. Fennellin debyyttielokuva on lumoavan häiritsevä ja täysin viiden Oscar-ehdokkuutensa arvoinen, vaikka niistä realisoituikin vain Fennellin alkuperäiskäsikirjoitus.

Susanna Karhapää


YouTube video