Muutama vuosi sitten toisen lapsensa saanut Penélope Cruz esittää Ma massa rehevän ronskia ja rohkean itsenäistä mutta erittäin huono-onnista äitiä, Magdaa, joka joutuu kamppailemaan niin perheensä kuin oman henkensäkin puolesta. Julio Medemin (Lucia ja seksi, Napapiirin rakastavaiset) ohjaama ja käsikirjoittama elokuva näyttää kuinka yhden naisen taakasta kasvaa aivan liian suuri, kuinka rintasyöpä muuttaa Magdan, hänen perheensä ja läheistensä elämän.
Elokuvan tarinasta ja juonesta ei paljoakaan voi kertoa, sillä jokaisen oven takana odottaa uusi sattumus, mutta se kerrottakoon, että Ma ma jatkaa samalla linjalla kuin Medemin aiemmat elokuvat. Niiden keskiössä ovat naiset. Kauniit, itsenäiset ja vahvat naiset, joita elämä on potkinut pahasti, mutta jotenkin nämä traagiset hahmot yrittävät tulla toimeen, vaikka vastassa on vain pimeää epätoivoa.
Ma man suurin ongelma on erikoinen. Elokuvassa on nimittäin aivan liikaa ikäviä sattumuksia. Kun yksi ongelma tulee vastaan, toinen löytyykin jo kulman takaa. Ikään kuin ohjaaja Medem haluasi hukuttaa katsojat siihen tiettyyn epämukavaan universaaliin totuuteen: epäonni saapuu epäonnen luo. Jos jokin voi mennä pieleen, se myös menee pieleen. Medem yrittää pakolla puristaa edes yhden kyyneleen katsojan silmäkulmasta.
Vaikka Ma man tarina ei ole kovin koherentti, niin ainakin Cruz tekee yhden elämänsä upeimmista roolisuorituksista. Hän on rohkea ja vahva, traaginen ja hauska, surumielinen ja iloinen, samalla seksikäs, mutta paradoksaalisesti hyvinkin epäseksikäs. Cruz heittää oman kroppansa peliin, eikä näyttelijätärtä ole näin rohkeana totuttu näkemään. Tarkoitus on shokeerata, mutta lähivuosina on tullut muutama kohauttavampi alastomuutta sisältävä elokuva – Caspar Noén Love sekä Lars von Trierin Nymphomaniac – joten yritys jää laimeaksi.
Sivuhahmot pysyvät taustalla pyörivinä karikatyyreinä, vaikka ei heissä ole oikeastaan mitään moitittavaakaan. Cruzin suoritus on vain niin voimallinen, ettei perheen poikaa esittävällä Teo Planellilla, Magdan gynekologilla Asier Etxeandialla tai kahdella muulla elokuvan mieshahmolla, Álex Brendemuhlilla ja Luis Tosarilla ole oikein muuta tekemistä kuin ihailla näyttelijätärtä.
Hiukan pliisuksi jäävä Ma ma on kertakäyttötarinana mielenkiintoinen katsaus Murphyn lakiin, mutta jättää kuitenkin sellaisen kuvan, että Medem ja Cruz yrittävät vähän liikaa. Elokuva näyttää kyllä tunteita, ja näyttää niitä paljon. Ma massa halaillaan, itketään, nyyhkytetään, raivotaan ja herkistytään yli äyräiden, samalla kun Magda tarjoaa rakkauttaan kaikille, jotka sen tarpeessa ovat, vaikka hän itse kärsii suunnattomasti.
Elokuvaa myydään Medemin ja Cruzin yhteisprojektina, ja sen huomaa. Cruz on kaiken keskellä, hän on aurinkokunnan napa, hiipuva aurinko, jota muut taivaankappaleet kiertävät ja josta hakevat elämäniloa ja lohtua. Lopulta elokuva kuitenkin tarjoaa vain epäuskottavan ketjun traagisia tapahtumia, ylitsevuotavan kulhon rakkaussiirappia ja Cruzin lihallisen heittäytymisen rooliinsa.