Marie-Jo (Ariane Ascaride) on onnellisesti naimisissa, mutta ylläpitää salaista suhdetta myös toiseen mieheen. Periaatteessa kaikki on Marie-Jon kannalta hyvin, sillä hän rakastaa sekä aviomiestään että rakastajaansa, ja on onnellinen kummankin kanssa. Toisaalta hän haluaisi rakastaa vain yhtä miestä ja jakaa elämänsä vain yhden ihmisen kanssa.
Lemmenpulmien vatvomiseen tuo piristävää raikkautta se, että kaikki päähenkilöt ovat aikuisia, reippaasti keski-ikään ehtineitä aikuisia. Rakkauden koukeroiden edessä he ovat kuitenkin yhtä avuttomia kuin teini-ikäiset, mutta heidän käyttäytymistään rajaavat eletyn elämän opettamat realiteetit. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin teini-ikäisille, joita saavat edustaa Marie-Jon yliopistoon pyrkivä ja kotoa pois muuttoa tekevä tytär Julie (Julie-Marie Parmentier) ja tämän sulhanen Sylvain (Yann Tregouët).
Toinen mies, Marco, jota esittää Gérard Meylan, on alkuun hieman rasittava tapaus, jolla ei tunnu olevan kuin kaksi tarkoitusta. Toinen on pakkomielteisesti roikkua kiinni Marie-Jossa ilman muuta elämää ja toinen on toimia luotsina Marseillen satamassa, mikä antaa syyn hienojen merimaisemien esittelylle. Jean-Pierre Darroussin aviomies Danielina puolestaan tekee aivan loistavaa työtä. Hän pystyy esittämään realistisesti muuraustöitä tekevää duunaria ja keskiluokkaista perheenisää, mutta samalla välittämään miehen sisäisen tuskan salasuhteen vahingossa paljastuessa hänelle.
Myös Ariane Ascaride on luonnollinen ja raikas onnesta haaveilevana Marie-Jo'na. Yksi elokuvan päähenkilöistä on Marseille rantoineen ja rinteineen, kujineen ja satamineen. Kuvista välittyy Välimeren paahtava aurinko, jonka hehkusta päähenkilöt usein hakevat helpotusta luontevasti nakuina. Tässä elokuvassa ei ole tippaakaan Jotain annettavaa –elokuvan (Something's Gotta Give, 2003) kauhistelua parhaimman nuoruutensa ohittaneiden kroppien esittelystä. Ei niin, että kukaan esiintyjistä olisi vähääkään rupsahtanut. Ihon määrästä huolimatta elokuvasta on turha lähteä hakemaan edes pehmopornoa, sen verran viatonta lemmen kuvaus on.
[kuva] Elokuva kertoo siitä, kuinka helppo on rakastua, mutta kuinka vaikea rakastaa. Marie-Jon pulma kiteytyy hänen omissa sanoissaan: ”Jos olisin vahva, rakastaisin vain yhtä miestä. Mutta olen heikko ja rakastan kahta!”. Lopulta Marie-Jon tavoittelema onni uhkaa kaikkia kolmea osapuolta.
Kiinnostavan alkuasetelman ja samaistumiskelpoisten päähenkilöiden esittelyn jälkeen elokuva jää hiukan junnaamaan paikoilleen jälkipuoliskollaan. On kuin tekijät eivät olisi kunnolla uskaltaneet ratkaista pattitilannetta puoleen tai toiseen ja lopetuksessa on hieman tylsää jenkkimoralisoinnin makua. Onneksi loistavat näyttelijäsuoritukset kannattelevat tarinaa lopputeksteihin asti.