Ei Tiina Lymiltä ainakaan pokkaa ja rohkeutta puutu. Hän on tarttunut Anni Blomqvistin eeppiseen Myrskyluoto-romaanisarjaan, jonka suurin osa suomalaisista muistaa paremmin 1970-luvun tv-sarjan kautta. Muistaa ja rakastaa, niin suosittu sarja on ollut uusintoinakin. Onneksi voi myös sanoa, ettei Lymillä ole mitään hävettävää sarjan rinnalla. Hän ei ole tehnyt sitä uusiksi vaan on päivittänyt alkuperäistä materiaalia moderniksi tarinaksi.
Tuo päivitys onkin uuden Myrskyluodon Maijan olemassa olon suurin oikeutus. Siinä missä Åke Lindmanin ohjaamassa sarjassa Maijan merkitys perustuu pitkälti siihen, että hahmo on miehen silmissä arvostuksen ansaitseva pystyvä nainen ja kodin ylläpitäjä, Lymin silmissä Maija on tärkeä ihmisenä, omana itsenään puutteineen ja vahvuuksineen. Hän antaa Amanda Janssonin esittämälle Maijalle luvan ihmetellä luontoa ja elämää, haaveilla ja elätellä uskomuksia, jotka miehisestä näkökulmasta on helppo jättää huomiotta – tämä on siis omaa pähkäilyäni, ei mitään analysointia Lindmanin tulkinnasta. Oleellista on, että erot painotuksissa erottavat sovituksia toisistaan ja tekevät niistä kummastakin omalla tavallaan hienoja teoksia.
Tarina on varmaan monelle tuttu: maatilan tytär annetaan puolisoksi pienellä, karulla saarella asuvalle kalastajalle (Linus Troedsson). Alun vastarinnan jälkeen Maija oppii arvostamaan ja jopa rakastamaan uutta elämäänsä, sen haasteita ja ilonaiheita. Lymi nostaa Lindmanin sarjaa suurempaan osaan vanhasta laulustakin tutun 1800-luvun puolivälin Oolannin sodan.
Varsinkin tuossa jaksossa huomaa, kuinka ohueksi elokuvan suomalaisittain mittava, noin 3,8 miljoonan euron budjetti on venytetty. Silti uskaltaa sanoa, että jokin Lymin ohjauksessa saa koko ajan uskomaan tarinan eeppisyyteen. Siinä häntä on auttanut aikaisemminkin menneen ajan Suomea kuvannut Rauno Ronkainen, jonka kamera on taltioinut esimerkiksi Helenen ja Ikitien.
Se onkin tarpeen, sillä Lymin suururakka on massiivinen kestonsakin suhteen. Silti kahden tunnin ja kolmen vartin aikana ei aika käy pitkäksi. Päin vastoin, välillä kerronnan haluaisi pysähtyvän pitemmäksikin aikaa kiehtovien ihmisten ja heidän tarinoittensa pariin.
Jouni Vikman