Nunna

GENRE ENSI-ILTA 07.09.2018 TÄHDET

Helvetin pelottava demoninunna vesitetään ylikliseisessä esiosassa, joka ei onnistu ainakaan kauhufaneja miellyttämään.

James Wanin Kirottu-universumin uusin tulokas on sarjan muissakin elokuvissa vilahdellut demoninen painajaisnunna Valak. Kirottu 1 ja 2, Annabelle sekä sen esiosa Creation saivat siis seurakseen tummanpuhuvan Nunnan, joka on oikeastaan esiosa Kirottu 1:lle. Sekavaako? No ei oikeastaan.

Universumin keskiössä ovat myös tosimaailmasta tutut Edward ja Lorraine Warren, jotka tutkivat aikoinaan paranormaaleja ilmiöitä. Tutkimukset on sittemmin kyseenalaistettu, mutta onhan niissä pohjaa melko kivalle mytologialle, jota voi tietenkin myydä katsojille ”tapahtui tosielämässä” -plakaatein.

Harmi vain, ettei Nunnan ohjaaja Corin Hardy ole todellakaan mikään James Wan. Hardy osaa luoda tummia sävyjä, sopivan pilkkaavaa kuvastoa sekä mukavan painavan tunnelman mutta sortuu niin pahasti kauhukliseiden kierrätykseen, että ne vesittävät lähes koko touhun. Puhumattakaan pakolla väännetystä huumorista, jonka pitäisi ilmeisesti keventää tunnelmaa niille poloisille, jotka eivät kauhuelokuvia kestä. Ei se vaan niin toimi.

Heti alussa näytetään, kuinka demoni Valak pääsee valloilleen synkeän kolkkoon nunnaluostariin vuonna 1952. Ja kuten olemme aikaisemmista riivaustapauksista oppineet, lähettää Vatikaani tälläkin kertaa manaajan hätiin.

Nyt papiksi valikoituu menneisyytensä kanssa painiva isä Burke (Demián Bichir). Hän saa seurakseen Lorraine Warrenia näyttelevän Vera Farmigan 21 vuotta nuoremman pikkusiskon Taissan, joka esittää tomeraa nunnakokelasta. Heidän seuranaan törmäilee naistenmies Frenchie (Jonas Bloquet), joka on lähinnä valjastettu korjaamaan juoniaukkoja deus ex machinan hengessä.

Ja siinäpä se leffa oikeastaan sitten olikin. Kaikki muu on vain samojen kamerakikkojen toistelua, säikyttelykohtauksia ja loputtoman pimeitä käytäviä goottilaishenkisen luostarin kellarissa. Noh, on elokuvassa oikeasti myös komeita kuvia, joista saisi kasattua kornin musavideon jollekin pompöösille black metal -bändille.

Kaikessa maistuu kuitenkin hieman liian pitkään pöydällä seisseet popcornit – eikä sekään väärin ole, sillä onhan Kirottu-universumi takonut jo yli miljardi dollaria, joten elokuvat pitää saada koko ajan laajenevan yleisön näkyville. Ikävä kyllä tämä tarkoittaa sitä, että elokuviin vain lisätään böö-kohtauksia, kevennetään juonta ja pistetään läppää kehiin, koska suuri yleisö pitää näitä onnistuneen kauhukokemuksen merkkeinä. Harmi.