Nuoren naisen muotokuva

GENRE ENSI-ILTA 27.12.2019 TÄHDET

Cannesin elokuvajuhlilla käsikirjoituksesta palkittu Nuoren naisen muotokuva on upeasti kuvattu historiallinen draama, joka kertoo vaikuttavasti sekä taiteen tekemisestä että rakkaudesta.

Ranskalaiselokuvan alkuperäinen nimi on Portrait de la jeune fille en feu, suomeksi Tulessa olevan nuoren naisen muotokuva. Suomenkielisestä nimestä tuli on jäänyt pois ehkä sujuvuuden takia, mutta samalla on kadonnut jotain hyvin kuvaavaa.

Tuli, erityisesti takkatuli, on nimittäin elokuvassa hyvin tärkeä elementti, oli se sitten lepattavia liekkejä tai hiipuvaa hiillosta. Nuoren naisen muotokuva on tarina kuvataiteilijasta ja hänen mallistaan, mutta se on myös polttava historiallinen rakkaustarina.

Céline Sciamman (Water Lilies) ohjaustyö herätti suurta huomiota Cannesin elokuvajuhlilla, ja se palkittiinkin festivaalin parhaasta käsikirjoituksesta. Elokuvaa on sanottu 2000-luvun versioksi Jane Campionin Pianosta ja verrattu Alfred Hitchcockin Rebekkaan .

Nuoren naisen muotokuva sijoittuu vuoden 1770 Bretagneen. Sitä ei tosin katsojalle kerrota, mutta tieto löytyy elokuvan lehdistömateriaalista.

Eletään aikaa, jolloin naistaiteilijoita ei juuri ollut. Naismaalarit eivät saaneet edes kuvata miehiä, mutta naisista tehdyt muotokuvat olivat heille sallittuja. Noémie Merlantin esittämä Marianne on aikakautensa harvinaisuus: kuvataiteilijana ammatikseen työskentelevä nainen. Hän on saanut tehtäväkseen maalata muotokuvan kreivittären tyttärestä nimeltä Héloïse (Adèle Haenel), kun edellinen taiteilija on epäonnistunut. Työ pitää tehdä salassa, sillä Héloïse ei halua poseerata, ja hänellä on siihen omat syynsä.

Marianne esitellään Héloïselle palkattuna seuraneitinä, ja he alkavat viettää aikaa yhdessä. Kävelyretket ja keskustelutuokiot kallioilla ja rannoilla antavat Mariannelle mahdollisuuden tutkia Héloïsen piirteitä. Hän painaa niitä mieleensä ja maalaa salassa ulkomuistista. Samalla kun taideteos alkaa vähitellen syntyä, kehittyvät myös Mariannen tunteet Héloïsea kohtaan. Mutta voiko suhde heidän välillään olla mitään muuta kuin Mariannen haave?

Nuoren naisen muotokuva on visuaalisesti upea elokuva. Sen kaikki kohtaukset ovat kuin maalaustaidetta. Musiikkia on vain vähän, ja silloin kun sitä käytetään, siihen sisältyy valtava lataus.

Pianon ohella elokuvasta tulevat mieleen tulevat myös Valheita ja viettelyksiä ja The Favourite, vaikka Naisen muotokuva onkin paljon vakavampi tarina. Elokuvan ainoa pieni kauneusvirhe onkin se, että siinä on kaikki hieman liian täydellisesti aseteltua ja vakavaa – edes pientä särmää tai rosoa jää kaipaamaan. Puute on kuitenkin helppo antaa anteeksi viimeistään oopperaan sijoittuvan upean loppukohtauksen aikana.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Céline Sciamma ja toista pääosaa esittävä Adèle Haenel ovat entisiä rakastavaisia, ja he ovat tehneet yhteistyötä aikaisemminkin. Héloïsen rooli on tehty Haenelia silmällä pitäen. Ehkä siksi hän sopiikin rooliin niin loistavasti.

Jussi Huhtala