Official Competition

Upeat näyttelijät loihtivat tarinan elokuvan harjoitusjaksosta, jossa erilaisten luonteiden ja egojen yhteentörmäykset nousevat jopa absurdeihin sfääreihin. (Ikäraja K-12)

1.9.2022 14:14
MAA / VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 02.09.2022

Humberto Suárez (José Luis Gómez) on satumaisiin rikkauksiin noussut lääketehtailija. Don Humberto on juuri täyttänyt 80 vuotta ja miettii, kuinka tulevat polvet tulevat muistamaan hänet. Ehkä hän voisi rakennuttaa sillan ja lahjoittaa sen valtiolle. Tai sitten hän voisi teettää elokuvan, jonka hän rahoittaisi ja johon hän hankkisi vain parhaat tekijät ja näyttelijät.

Hän ostaa suositun kirjan oikeudet, vaikkei ole sitä edes lukenut. Hän palkkaa ohjaajakseen kuuluisan ja taiteellisesti vaativan Lolan (Penélope Cruz). Pääosiin palkataan Hollywoodissa meritoitunut, enemmän viihde-elokuvissa näyttelevä Félix (Antonio Banderas) ja äärimmäisen vakavasti näyttämötaiteeseen suhtautuva Iván (Oscar Martinez), jotka eivät voisi näyttelijöinä olla erilaisemmat.

Kolmikko saa harjoituksiinsa käyttöönsä vajaakäytössä olevan Don Humberton säätiön hulppean ja modernistisen säätiön rakennuksen. Lola on purkanut kirjan osiinsa ja laatinut siitä käsikirjoituksen, jonka kimppuun he nyt käyvät. Kyseessä ei todellakaan ole mikään tavanomainen lukuharjoitus, vaan nyt hypätään todella syviin vesiin. Yhteentörmäyksiltä ei mitenkään voida välttyä, kun kaikki käyvät tahollaan egomaanista valtapeliä.

Harvoin näkee näin nautittavaa elokuvaa, jossa kaikki palaset loksahtavat kohdilleen yhtä nautittavasti. Sen ovat ohjanneet argentiinalaiset Mariano Cohn ja Gastón Duprat. Käsikirjoituksen laatimiseen on heidän lisäkseen osallistunut Gastónin veli Andrés. Marianon ja Gastónin yhteinen taival ohjaajina alkoi jo 1990-luvun alussa kokeellisen videoelokuvan ja sittemmin tv:n parissa. Heidän taustansa näkyy tässä meillekin kankaille tuodussa teoksessa hallittuna kokonaisuutena ja uskalluksena heittäytyä uskomattomaan tarinaan.

Tekijät ovat myös saaneet käsiinsä todella mahtavat näyttelijät, jotka pienin elein osaavat tuoda katsojan silmien eteen väripaletin tunteiden laajaa kirjoa. Silti homma pysyy kaikkien hallussa. Ohjaajaparina Cohn ja Duprat vertautuvat saumattomuudessaan helposti tunnetuihin veljespareihin, kuten Coenit, Tavianit tai Dardennet.

Hannu Liekso

Official Competition -elokuvan traileri

Lisää luettavaa