Utuinen 2000-luvun alun New York City. Juuri Runway-muotilehdestä loparit ottanut Andy. Lehteen töihin palannut Emily. Aina yhtä nyrpeä Miranda. Näihin tunnelmiin jäi vuonna 2006 ilmestynyt Paholainen pukeutuu Pradaan -elokuva.
Lauren Weisbergerin osittain tositapahtumiin perustuvan The Devil Wears Prada -kirjan pohjalta tehty elokuva on yli sukupolvien rakastettu ja aikanaan yllättävän suuren suosion saavuttanut klassikko, jonka jättämät saappaat ovat seuraajalleen suuret. Menestyneiden elokuvien jatko-osat ovat aina enemmän tai vähemmän hankalia, etenkin, kun aikaa on kulunut jo toisen vuosikymmenen verran.
Paholainen pukeutuu Pradaan 2 tarjoilee edeltäjänsä lailla tutun tähtikattauksen: Meryl Streep palaa Runwayn pelätyn päätoimittaja-pahiksen Miranda Priestlyn rooliin, Anne Hathaway nähdään jälleen neuvokkaan sinnikkäänä Andrea ”Andy” Sachsinä, Emily Blunt tekee paluun koppavan mutta pidetyn Emily Charltonin rooliin ja Stanley Tucci taas pukee leikkimielisen piikittelevän Nigel Kiplingin viitan ylleen. He jatkavat tarinaa tasan 20 vuoden jälkeen, vuodesta 2026.
Aiemmin muotijournalismin pelisäännöt sanelleesta Runway-lehdestä on nykymaailmassa tullut uhanalainen. Kriisiviestinnän sekä muotimaailman pyörteiden alla taistellaan todellisuudessa koko lehden eloonjäämisestä.
Hahmojen väliset dynamiikat ovat pääpiirteittäin samat kuin ensimmäisessäkin elokuvassa, mutta tällä kertaa he ovat töidensä takia enemmän riippuvaisia toisistaan. Elokuvaa tehdessä on selkeästi otettu jatko-osaa innokkaasti odottaneet fanit huomioon eri tavoin, kuten hahmojen onnistumisen kokemusten, samojen vanhojen ”That’s all” – ja ”A million girls would kill for this job” -viittausten, ja totta kai Madonnan Vogue-kappaleen tavoin. Jatko-osassa on useita hienovaraisia referenssejä ensimmäiseen elokuvaan, ja se onkin tehty aiemman perintöä pääosin tyylikkäästi kunnioittaen.
Ei yllätä, että nelikosta suoriutuu näyttelijäntöistään erinomaisesti. Erityisen huomion arvoisena nousee näyttelijättärien valiojoukkoon kuuluva Meryl Streep, joka saa elokuvassa Miranda Priestlyyn uudenlaista, inhimillistä syvyyttä aavistuksen haavoittuvaisilla ja jopa nöyrtyvillä hetkillään. Streep on myös tunnetusti nokkela komedienne, joka leikittelee Priestlyn roolia tehdessään äänensävyillä, katseilla ja tauoilla mestarillisesti.
Jatko-osan tarinassa on moderni näkökulma, joka nostaa esiin nykyään puhuttavat yhteiskunnalliset teemat, kuten läpi alojen iskeneet budjettileikkaukset ja cancel-kulttuurin. Lopuksi Emily kuitenkin viittaa esimerkiksi hiilareihin, mikä vie katsojan humoristisesti suoraan 2000-luvun alun syömiskulttuuriin.
Elokuvan toinen osa jättää lopullaan periaatteessa tilaa myös jatkolle. Jää nähtäväksi, saako sarja vielä kolmannenkin osan.
Anniina Kankaanpää
Paholainen pukeutuu Pradaan 2 -elokuvan traileri
