Päin seinää

GENRE , ENSI-ILTA 26.12.2014 TÄHDET

Onneksi jouluherkut on 26. joulukuuta jo nautittu, sillä Tapaninpäivän kotimainen ensi-ilta Päin seinää on omiaan saamaan kinkut ja piparit juuttumaan kurkkuun. Mikä parasta, se tekee sen sekä hauskasti että koskettavasti.

Hienoilla kuvauspaikkavalinnoilla on luotu kuvitteellinen ”itävantaalainen” lähiö, jonka muutaman asukkaan ankeasta olemassa olosta Päin seinää kertoo. Kyseessä on todellakin lähinnä olemassa oleminen, sillä elämäksi sitä on vaikea kutsua. Pääosassa nähtävä Armi Toivanen oli myös ohjaaja-käsikirjoittaja Antti Heikki Pesosen mainion lyhtyelokuvan Korsoteoria (2012) vetovastuussa. Lyhärin teemat jatkuvat pitkässä elokuvassa: solidaarisuus ja moraali yleensäkin joustavat syrjäytymisen rajan tuolla puolen, ja vahinkolapsia siitetään enemmän kuin edes homoparit niitä ehtisivät adoptoida perussuomalaisten painajaisissa.

Alussa keskitytään Toivasen hahmon, Essin arkipäivän kasautuviin ongelmiin. Autonromu pettää ja impulssiongelmainen ja väkivaltainen tytär pakottaa yksinhuoltajaäidin pelaamaan pelejä koulujen ja sosiaalihuollon kanssa. Lastenkasvatuksesta tutut uhkailu, lahjonta ja kiristys toimivat myös aikuisten kesken, kun Essi värvää alkoholisoituneen Sakke-hampuusin tyttärensä ”tukihenkilöksi” Essin pöksyihin haikailevan luokanopettaja Lassen myötävaikutuksella.

Toimeentulon rajoilla pyristelevien tai muuten vain äärikyynisten ihmisten tempaukset huvittavat, ja hetken voisi kuvitella elokuvan olevan matkalla viihdyttäväksi puskafarssiksi. Hiljalleen arjen vastoinkäymisistä ja ihmisten angstisista suhteista kehiytyy vyyhti, jolle ei voi nauraa, vaikka sen aiheuttamat käänteet edelleen viihdyttävät.

Lopulta on selvää, että kaikki elokuvan henkilöt ovat viallisia ja oikeastaan aika epämiellyttäviä. Joko olosuhteet ovat tuhonneet heistä kyvyn empatiaan, heillä ei ole siihen tarvittavaa henkistä kapasiteettia tai he ovat vapaaehtoisesti tukahduttaneet halunsa ja kykynsä rakastaa, koska eivät jaksa enää pettyä. Siitä huolimatta Pesosen elokuva on jo onnistunut vetämään sisäänsä ja saa välittämään hahmoistaan näiden puutteista huolimatta.

Myös elokuva on puutteellinen. Varsinkin alussa se hieman poukkoilee henkilöstä ja tunnelmasta toiseen. Monet sivuhenkilöt ja juoniaihiot jäävät pohjustamatta tai loppuun asti tutkimatta. Moisia pikkuongelmia voi päähenkilöiden vikojen tapaan kuitenkin katsoa läpi sormien.

Toivanen on aina ollut loistava näyttelijä, mutta nyt hän sukeltaa Essin nahkoihin sellaisella intensiteetillä, että paikoin se jopa pelottaa. Häntä tukee mainio näyttelijäkaarti, tärkeimpinä Eero Ritala Lasse-opettajana ja mahtava Kai Lehtinen Sakke-pappana. Heidänkin ohitseen nousee Essin Takku-tytärtä näyttelevä Mimosa Willamo, joka on todellinen löytö ja tekee yhden hienoimmista debyyteistä suomalaisen elokuvan aikakirjoissa.


Aiheeseen liittyvät elokuvat