Perhonen lasikuvussa

25.1.2008 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Julian Schnabelin koskettava kuvaus 42-vuotiaana täydellisesti halvaantuneesta Jean-Dominique Baubysta, joka kommunikoi maailman kanssa räpyttelemällä vasenta silmäänsä.

    Perhonen lasikuvussa kertoo ranskalaisen Jean-Dominique Baubyn (1952-1997) traagisen mutta inspiroivan tarinan. Maailman kuuluisimman naistenlehden, Ellen, päätoimittajana työskennellyt Bauby halvaantui täydellisesti saatuaan aivoinfarktin 9. joulukuuta 1995. Infarktin jälkeen Baubyn aivot toimivat normaalisti, ja hän pystyi kuulemaan, ymmärtämään ja muistamaan, mutta ei puhumaan. Hengityskoneen varassa oleva Bauby pystyi pelkästään räpyttämään vasenta silmäluomeaan.

    Vaikka paranemisesta ei ollut mitään toivoa, eikä pitkästä elinkaaresta muutenkaan, Bauby ei vajonnut itsesääliin, vaan ”saneli” kokemuksestaan kirjan. Sanelu tapahtui silmää räpyttelemällä, jota varten Baubyn terapeutti loi potilaalle oman aakkossysteemin. Vuoden ja kahden kuukauden uurastuksen tuloksena syntynyt Perhonen lasikuvussa otettiin vastaan kirjallisena ihmeenä. Kymmenen päivää sen julkaisusta, 9. maaliskuuta 1997, Bauby kuoli ehdittyään kuulla kirjan saaneen ilmiömäisen vastaanoton.

    Jean-Dominique Baubyn tarina on ihmeellinen kertomus, aluksi järkyttävä ja lopulta syvästi liikuttava, josta nyt syntynyt elokuva tekee sille täyttä oikeutta. Elokuva Perhonen lasikuvussa toi tekijälleen, maineikkaalle newyorkilaistaiteilija Julian Schnabelille, parhaan ohjaajan palkinnon tänä vuonna Cannesissa. Samalla elokuva huomioitiin myös teknisistä ansioista. Kaiken kaikkiaan kyseessä oli eräs tasaisen laadukkaan festivaalin parhaista kilpatöistä.

    Kaksi erinomaista taiteilijakuvausta, eksentrisestä newyorkilaismaalarista kertovan Basquiat'n (1996) ja homoutensa vuoksi vainotun kuubalaisrunoilija Reinaldo Arenasin muotokuvan Ennen yötä (2000), tätä ennen ohjannut Schnabel on tehnyt ällistyttävän hienoa työtä juuri sen kuvaamisessa, mikä on Baubyn tarinassa niin keskeistä: uudelleensyntymä tragedian ja taiteen kautta. Schnabel sanoo uskovansa, että Baubyn elämä vasta alkoi onnettomuuden jälkeen, kun hän lopulta tajusi kuka itse on. Ja syntyi uudestaan ”perhosena”, silmänsä kautta.

    Elokuvan ensimmäinen puoli nähdään ”lasikuvun sisältä” ja Baubyn näkökulmasta. Januz Kaminskin (Schindlerin lista) kameran käyttö tässä osassa on yksinkertaisesti hämmästyttävää koettavaa. Kyseessä on häikäisevä elokuvakielellinen symbioosi taiteen ja sen tekniikan välillä – valolla, rajauksella, liikkeillä ja filttereillä kirjoitettua kuvallista runoutta.

    Toinen puoli kuvataan ulkopuolelta ja päähenkilöön kosketuksissa olevien ihmisten näkökulmasta. Jälkipuoli myös sisältää Baubyn uudelleensyntymisen taiteilijana ja ihmisarvon palautumisen.

    Ylistystä ansaitsee ohjauksen ja kuvauksen ohella etenkin Mathieu Amalric, jonka pääosasuoritus on sisäistetty yhdistelmä verbaalista tunnelatausta ja oman fysiikan järkähtämätöntä hallintaa. Mukana on myös muutamia mielikuvituksen ja muistelun kautta esitettäviä takaumia, joissa Bauby nähdään ennen halvausta.

    Kuten kirjallinen lähteensä Perhonen lasikuvussa on syvältä kouraiseva oppitunti elämästä ja sen herkkyydestä. Vaikka Bauby katuukin sairasvuoteellaan useita asioita, kuten lastensa laiminlyöntiä, kyseessä ei ole moralistinen elokuva. Kirjassaan tragediasta huumoriin ja jopa itseironiaan yllättävän kivuttomasti liukuvan Baubyn lailla myöskään Schnabel ei joudu alleviivaamaan sanomaa elämän ja sen joka sekunnin merkittävyydestä. Hänen elokuvansa tekee sen itsestään.

    Lisää luettavaa