Phantom Thread

GENRE ENSI-ILTA 23.02.2018 TÄHDET

Phantom Thread ei aivan yllä There Will Be Bloodin tai Mestarin tasolle mutta on ehdottomasti yksi Paul Thomas Andersonin kirkkaimpia teoksia.

Ensimmäinen sääntö elokuvan rakastajien kirjoittamattomassa ohjekirjassa on: aina kun Paul Thomas Andersonilta tulee uusi elokuva, se on nähtävä. Hieman kieroutunut, romanttinen pukudraama Phantom Thread yltää kevyesti yhdeksi ohjaajansa parhaista elokuvista, erityisesti melko unohdettavan Inherent Vicen (2014) jälkeen.

Ammattiinsa taiteena suhtautuva Reynolds Woodcock on 1950-luvun Lontoon maineikkaimpia puvuntekijöitä. Hänen luonaan käyvät niin raharikkaat rouvat kuin kuninkaallisetkin. Ikuisena poikamiehenä tunnettu Woodcock rakastuu nuoreen tarjoilija Almaan, jolle hän esittelee yleellisen maailmansa. Pian Alma saa toimia Woodcockin mannekiinina, ompelijana ja muusana.

Hidastempoinen ja tunnelmainen Phantom Thread etenee toisinaan rauhallisesti ja paikoin intensiivisesti kohti persoonallista loppuaan. Katsoja saa nauttia kauniin elokuvan jokaisesta kuvasta – myös ulkoisesti elokuva on arvolleen sopivan tyylikäs ja ajaton kokonaisuus.

Andersonin hovisäveltäjä Jonny Greenwood on tehnyt yhden tähänastisen uransa upeimmista sävellyksistä. Samaten Mark Bridgesin puvustus ansaitsee erityismaininnan, erityisesti Woodcockille luomastaan pukuarsenaalista.

Roolistaan Oscar-ehdokkuuden napannut Daniel Day-Lewis loistaa (jälleen). Hän on erityislaatuinen näyttelijä – jopa ilman sen suurempaa maskeerausta hän kykenee täydelliseen muodonmuutokseen. Tästä näyttelijäntyössä on kyse. Mikäli tämä todella jää Day-Lewisin viimeiseksi rooliksi, kuten hän itse on uhkaillut, hän jättää elokuvamaailman taakseen komein jäähyväisin.

Nuorena ja voimakastahtoisena Almana nähtävä Vicky Krieps tekee tähänastisen uransa suurimman ja vaikuttavimman roolin Day-Lewisin vastanäyttelijänä. Heidän kemiansa pelaavat prikulleen yhteen. Elokuvan suola on Lesley Manvillen upeasti tulkitsema Woodcockin sisko ja kollega Cyril, joka sai roolistaan täysin ansaitusti Oscar-ehdokkuuden. Cyril tuo erilaista intenstiteettiä Reynoldsin ja Alman välille. Kaikki elokuvan roolihenkilöt ovat kirjoitettu monisävyisiksi erittäin onnistuneesti.

Rakkauden ja sisarussuhteen lisäksi Phantom Thread käsittelee Andersonille ominaisia teemoja, kuten tahtoa, vahvoja ja karismaattisia henkilöhahmoja sekä intohimoa. Pukusuunnittelu ja niiden valmistaminen on Woodcockille kaikki kaikessa ja rakkaus työhön ylittää kaiken muun. Kun rutiinit menevät pilalle, elämän prioriteetit saattavat muuttua. Voiko elämän suunta muuttua vielä, kun elämästä on jo eletty suurin osa?

Elokuvan loppu jättää jälkeensä kuitenkin kysymyksen. Syy kummalliselle loppuratkaisulle on selvä, mutta hieman kaukaa haettu. Elokuva ei myöskään jaksa ylläpitää tarvittavaa intensiteettiä kuin vain paikoin. Alku ja loppu on viritetty äärimmilleen, mutta jännitys lainehtii elokuvan keskivaiheilla.