Wallace & Gromit -elokuvia tuottanut sekä Kananlento-elokuvan ohjannut Peter Lord osoittaa tuoreella ohjauksellaan, että perinteikkäällä stop motion -animaatioilla on paikkansa cgi:n ja kolmiulotteisuuden täyteisessä animaatioilmastossa. Molempia kylläkin hyödynnetään elokuvassa ajan hengen mukaisesti.
Merirosvot ovat iloista sakkia, jotka lauleskelevat lauluja, ryöstelevät, miekkailevat ja kinkkupäivinä nautiskelevat kinkusta. Piraattikapteeni (äänenä Aku Laitinen) on hieman kehnommin menestynyt merten kauhu, jonka johtaman paatin miehistö koostuu veikeistä ja hyväntahtoisista veijareista, kuten Huivipiraatista (Riku Nieminen), Albiinopiraatista (Samuel Harjanne) ja Yllättävän kurvikkaasta piraatista (Susa Saukko).
Piraattikapteenin suurin haave on saada mainetta urastaan. Tätä hän hakee osallistumalla taas kerran Vuoden piraatti -palkintogaalaan. Aikaisemmin ilman voittoa jäänyt Piraattikapteeni aikoo tällä kertaa päihittää Mustan Bellamyn (Stan Saanila) ja Ahnaan Lissun (Amira Khalifa), jotka ovat nöyryyttäneet Kapteenia vuosi toisensa jälkeen. Kun vuoden ryöstösaalis alkaa vaikuttaa turhankin laihalta näiden rinnalla, päättää alemmuuskompleksin uholla peittävä Kapteeni lähteä uusille ryöstöretkille näyttääkseen vähätteleville ja ylimielisille kilpailijoilleen.
Retket jäävät menestyksettömiksi saaliin suhteen. Yhdellä ryöstöyrityksistä hän törmää tiedemies Charles Darwiniin (Antti Pääkkönen), joka yrittää saada parsittua kasaan tiedelöytöjä, joilla voittaisi naisen suosion. Hän huomaa Kapteenin papukaijassa Pollyssa ainutlaatuisuutta, jolla voittaisi Vuoden tiedemies -gaalassa. Menestyksenhimoinen Kapteeni haluaa menestystä edes jossain, ja päättää uhmata Englannin kuningatar Viktorian (Jaana Saarinen) raivoisaa piraattivastaisuutta päästäkseen Lontoossa järjestettävään kilpailuun.
Darwinin ja merirosvojen yhdistäminen on tarinan suurimpia oivalluksia. Maailmojen kohtaaminen ei kuitenkaan pelasta kaavamaista turhamaisen miehen kasvutarinaa, joka on vankasti lastentarinaperinteissä kiinni ilman että siitä uskalletaan poiketa.
Pirates! on Wallace & Gromit -elokuvia enemmän lähellä Shrekiä, jonka lailla irvaillaan elokuvan maailmalle anarkistisesti modernin ajan kautta. Shrek löysi kuitenkin irvailulleen omaperäisen ilmaisun, joka ei sotinut pahemmin tarinaa vastaan, kun taas Pirates! tykittää ajoittain epätoivoisella pieteetillä tarinaansa istumattomia popkulttuuriviittauksia, kirjallista huumoria ja anarkistisia huomioita, joiden runsaus ei kompensoi omaperäisyyden puutetta. Jokaista osunutta ja yllättävää vitsiä kohti löytyy kaksi väsynyttä yritystä.
Monet kohtauksista ovat visuaalisesti mukaansatempaavia ja komeita. Stop motionin maustaminen tietokonegrafiikalla tekee siitä eläväisempää ja ajankohtaista kadottamatta mitään menetelmän omaperäisestä tunnelmasta.
Yhä useamman lastenanimaation tähdätessä selvästi aikuisten huumorimieltymysten suuntaan älykkäällä ja anarkistisella, satujen perinteille vitsailevalla huumorillaan olisi Pirates! tarvinnut osakseen omalaatuisemman näkemyksen. Pakkomielteenomainen ironisuus ja hauskuuttaminen ei istu tarinaan, joka kuitenkin haluaisi katsojalta hieman välittämisen tunteita.
Pirates! -elokuvan traileri
Filmtrailer.com