Planetarium

/ GENRE ENSI-ILTA 23.06.2017 TÄHDET

Ohjaaja Rebecca Zlotowski ei pelkää kummituksia kolmannessa elokuvassaan. Hänen olisi pitänyt: Planetarium on täydellinen esimerkki siitä, kuinka pelottava elokuva voi olla, kun juonesta puuttuu johdonmukaisuus.

Ranska vuonna 1930. Laura Barlow (Natalie Portman) ja hänen pikkusiskonsa Kate (Lily-Rose Depp) tienaavat elantonsa pitämällä spiritismi-istuntoja yökerhoissa. Kun he saapuvat Pariisiin, heitä odottaa epämiellyttävä yllätys: sodan lähestyessä ihmiset eivät juuri kiinnostu viihteestä. Poikkeuksen tekee varakas elokuvatuottaja André Korben (Emmanuel Salinger), joka haluaa tehdä mahdottomasta mahdollista ja vangita yliluonnollisen läsnäolon filmille. Mutta onko Barlow’n siskoksilla oikeasti kyky ottaa yhteys vainajien henkiin?

Ihmiset turvautuvat hengellisyyksiin vaikeina aikoina, eivätkä ranskalaiset selvästikään ole poikkeus. Siinä missä Olivier Assayasin Personal Shopperissa Kristen Stewart tekstaili aaveen kanssa, Rebecca Zlotowski kiipeää menneisyyden ullakolle ja kaivaa esiin pölyn ja hämähäkinseittien verhoamia spiritismilautoja. Yliluonnollisen viehätys on helppo ymmärtää. Kun teknologia alkoi pikkuhiljaa kehittyä, ihmiset panivat hanttiin ainoalla tuntemallaan tavalla – he yrittivät kutsua tuntematonta luokseen. Kaikki kornit laitteet, satunnaiset sivuhuomautukset ektoplasmasta ja himo saavuttaa jotain yli-inhimillistä on aina ollut hyvin inhimillistä.

Tämä selittää miksi jossain Planetariumin syövereissä tuntuu olevan hyvä elokuva. Sitä ei ole helppo löytää Zlotowskin sulloessa mahdollisimman paljon kaikkea kahteen tuntiin. Onko Planetarium perhedraama, sisältääkö se elokuva elokuvan sisällä -teeman vai maailmaa mullistavaa politiikkaa? Ikään kuin ohjaaja kärsisi elokuvallisesta bulimiasta ja ahmisi kaikki erilaiset juonikuviot yhteen elokuvaan. Ei ihme, että hänen tähän mennessä suurin elokuvansa on myös hänen heikoimpansa. Tutut kasvot ja komea miljöö eivät elokuvaa pelasta. Planetarium on sotku, joka pysyy kasassa ainoastaan yhden langan – tai yliluonnollisen väliintulon – varassa.

Spiritismin syntyä 1900-luvun puolivälissä edistäneet ja lopulta huijareiksi paljastuneet Foxin siskokset inspiroivat löyhästi Zlotowskia. Hän valjastaa rooleihin unelmatiimin muodostavat Natalie Portmanin ja Lily-Rose Deppin. Valokuvauksellinen pari on luultavasti ainoa syy, miksi elokuva voisi kerätä hiukan huomiota. Mutta Planetarium ei ole Chanelin mainos, vaan elokuva, joka jää melko pinnalliseksi. Parin kutrin kihartaminen ei aivan riitä antamaan käsitystä fasismista.

Portman on ennalta arvattavasti yhtä vangitseva kuin aina. Se kasvaa elokuvan ongelmaksi, koska Zlotowski ei malta kääntää katsettaan eikä kameraansa hänen kasvoistaan ja unohtaa täten nopeasti kaiken muun. Parhaimmillaan Planetarium tuntuu tv-elokuvalta. Pahimmillaan se on kuin köyhän miehen versio Cabaret’sta, jossa on musiikkinumeroiden sijaan yliluonnollisuutta.

Planetarium saattaa olla yhtä kaunis kuin tähtensä, mutta ei vakuuta katsojaa. ”Et koskaan tiedä, milloin sota on tulossa”, Portman toteaa. Et myöskään koskaan tiedä, koska eteesi sattuu epäonnistunut elokuva, joten parempi nauttia vielä kun voit.