Rakkautta koleran aikaan kertoo mieheksi ja vanhukseksi varttuvan pojan kylkiluut murtavaan halaukseen verrattavasta rakkaudesta
Nuori kolumbialaispoika iskee silmänsä kaunottareen, jonka isä haluaisi tyttärensä naivan sähketoimistossa työskentelevän miehenalun sijaan jonkun paremman perheen vesan. Kielletyn parin lyhyt rakkaus ehtii kuitenkin nielaista pojan koko sydämen ennen kuin heidät erotetaan toisistaan. Javier Bardemin näyttelemä poika varttuu ensin mieheksi, sitten aikamieheksi ja senioriksi, mutta nuoruudessa syttynyt rakkauden liekki osoittaa yhtä paljon sammumisen merkkejä kuin olympiasoihtu. Yksipuolinen riipivä rakkaus, joka kestää läpi elämän, on elokuvassa yleensä romanttista, mutta tosielämään verrattuna aika sairaalloista. Siinä mielessä Rakkautta koleran aikaan on melko realistinen elokuva, että mieheksi varttuva pakkomielteinen poika alkaa vaikuttaa romanttisen sijaan melko pelottavalta ja epäluotettavalta.
Gabriel García Márquezin romaaniin perustuva elokuva ei ole rakkausdraamana kovin perinteisen oloinen, vaan tuntuu kuin siitä oltaisiin haluttu nostaa esiin, jopa vähän väkisin, vaihtoehtoisia näkökulmia. Tarina itsessään on hyvinkin runsas, mutta kaikki kohdat, joista perinteisesti saisi eniten irti, mennään läpi verrattain eleettömästi. Mikäli tämä piirre olisi tarttunut edes hitusen myös rakkauden ilmenemiseen, olisi se saattanut olla huomattavasti kauniimpaa, sillä nyt sielun purppura näytti lähinnä reilusti yli punatuilta huulilta. Englantia espanjan sijaan puhuvien kolumbialaisten joukossa on monta vieraaksi jäävää mielenkiintoista persoonaa ja kohtaloa, mikä on sääli, sillä ilman heitä Rakkautta koleran aikaan olisi turhan yksitoikkoinen elokuva.