”Mitä (pahaa) olemme taas tehneet Jumalalle?”, kysyy todella hyvin toimeentuleva mutta ranskalaiseen tapaan vieraita karsastava Claude Verneuil (Christian Clavier). Se on ranskankielinen nimi vuonna 2014 valmistuneen Ranskalaista häähumua -elokuvan jatko-osalle, jossa esitellään samojen hahmojen sekopäistä elämää muutamaa vuotta myöhemmin.
Ensimmäisessä elokuvassa uskomattoman konservatiiviset ja sovinnaiset Claude ja hänen vaimonsa Marie (Chantal Lauby) järkyttyvät, kun heidän tyttärensä menevät naimisiin juutalaisen, algerialaisen arabin ja norsunluurannikkolaisen mustan miehen kanssa. Nyt on siis aikaa kulunut, ja vanhemmat ovat alkaneet vihdoin tottua ei-ranskalaisiin vävyihinsä.
Kakkososan alussa Claude ja Marie palaavat Ranskaan pieneen ja kauniiseen kyläänsä Loire-joen maisemissa. He ovat tehneet kiertomatkan vävyjensä kotimaihin. Vaikka matka on ollut mielenkiintoinen ja silmiä avaava, ei mikään voita Ranskaa ja ranskalaisia.
Appivanhempien asenne vävyjä kohtaan on siis parantunut, mutta nyt ongelmien keskiöön nousevat vävyt itse. Jokainen heistä kokee olonsa tukalaksi Ranskassa ja haluaa viedä perheensä paremman elämän hakuun ulkomaille. Rachid (Medi Sadoun) on algerialaistaustainen asianajaja, joka on lopen kyllästynyt ajamaan pelkästään burkhan takia syrjityiksi tulleiden arabinaisten toimeksiantoja.
Juutalainen David (Ary Abittan) on stereotyyppisesti laitettu kiinnostumaan rahasta. Hän onkin onnistunut saamaan muut vävyt sijoittamaan start up -yritykseen, jolle on lähinnä hankittu näyttävät toimitilat, leasing-auto ja brasilialainen vastaanottovirkailija. Liikeidea sen sijaan on kadoksissa, eivätkä muut vävyt halua sijoittaa siihen enempää rahaa. David ei lannistu ja päättää lähteä perheineen Israeliin, jossa on iso pöhinä start up -skenessä.
Vaimo Odile (Julia Platon) on kääntymässä juutalaisuuteen, mikä ei ole ihan vaivaton ja nopea prosessi. David seuraa Odilea tämän heprean kurssille, koska ei osaa kieltä itsekään. Tästä yritetään repiä parit naurut.
Kiinalainen Chao (Frédéric Chau) puolestaan pelkää koko ajan ja kaiken aikaa, että hänet yritetään hakata kadulla. Niinpä hän haluaa perheensä muuttavan turvallisempaan Kiinaan. Sitä ennen hän hankkii turvakseen nunchakut ja pari heittotähteä aasialaisuuttaan korostamaan.
Norsunluurannikon Charles (Noom Diawara) on näyttelijä, mutta Ranskassa ei mustalle näyttelijälle ole tarjolla muita kuin aivan pieniä satunnaisia sivuosia. Hän saa idea muuttaa Mumbaihin Intiaan, jossa tuotetaan paljon Bollywood-elokuvia, eikä niissä juurikaan näy mustia ihmisiä. Hänellä olisi näin tavaton kilpailuetu.
Claude ja Chantal haluavat estää kaiken tämän ja saada vävynsä perheineen jäämään lähelleen ja rakastumaan Ranskaan.
Aiheen käsittelystä ja siitä, mitä käsikirjoittajat ovat tarkoittaneet hauskaksi, näkee kuinka ennakkoluuloisia ja rasistisia ranskalaiset ovat. Ensimmäinen Ranskalaista häähumua oli viisi vuotta sitten kotimaassaan suuri hitti, mutta muualla siihen suhtauduttiin varauksellisemmin. Kakkososa sai ensi-iltansa Ranskassa jo alkuvuonna ja oli myös kova hitti. Arvostelussaan konservatiivinen Le Figaro -lehti ylisti sitä jopa ensimmäistä osaa paremmaksi ja hyvin kirjoitetun dialogin suorastaan lentävän.
Surullista, sillä elokuva on vaivaannuttava. Aivan kuten monet ranskalaiset komediat yleensäkin. Hahmot ovat totaalisen kaksiuloitteisia ja stereotyyppisiä suoltaen suustaan mitättömiä latteuksia. Tarinaan on uitettu afganistanilainen pakolainen Arash (Hedi Bouchenafa), jonka saama terroristipelkoinen käsittely on suorastaan kammottavan karua katsottavaa, eikä lainkaan hauskaa kuten ranskalaiset ovat sen tarkoittaneet.