Replicas

/ / / GENRE , ENSI-ILTA 01.02.2019 TÄHDET

Hölmö tieteisjännäri voi sisältää jotain kiinnostavaa huonojen elokuvien ja makaaberien mielleyhtymien ystäville.

Keanu Reevesin näyttelemä neurotieteilijä William Foster on kehittänyt teknologian, jolla vastikään kuolleen aivoista voi tallentaa muistot ja käytännössä koko persoonallisuuden. Seuraavana askeleena olisi tarkoitus ladata edesmenneen henkinen olemus synteettiseen kehoon. Valitettavasti koehenkilöt eivät reagoi kovin rakentavasti henkiinherättämiseensä, ja tutkimuslaitosta pyörittävät tahot hengittävät tiedemiesryhmän niskaan.

Seuratessaan henkiin herätettyjen ihmisten paniikkireaktiota jostain syystä väkivahvaksi rakennetussa robottikehossa seuratessaan katsoja saattaa erehtyä kuvittelemaan, että luvassa on jonkinlainen kömpelö moraliteettijännäri. Elokuva vaihtaa kuitenkin suuntaa, ja katsoja ajattelee, hänen kuuluukin jännittää salaista koetta pakon edessä pyörittämään joutuneen Fosterin paljastumista ja mahdollisten teknisten ongelmien kokeeseen tuomia komplikaatioita. Mutta ei.

Ensin käväistään leikittelemässä perhekauhulla kunnes takavasemmalta ollaankin yksilö vs. paha salainen firma -takaa-ajossa ennen kuin päädytään loppuratkaisuun, josta ei voi olla varma onko sen tarkoitus olla ironinen, kantaaottava, moraaliton vai vain langanpäitä kokoava pakkolopetus pituuden tultua täyteen.

Steven Spielbergin vuoden 2002 Minority Report -tieteisjännärissä on kohtaus, jossa Tom Cruisen esittämä päähenkilö käyttää virtuaalitodellisuuskäyttöliittymää. On kuin se olisi tehnyt niin suuren vaikutuksen Replicas-elokuvan tekijöihin, että se on jäänyt ainoaksi pysyväksi tekijäksi tuotantotiimin lähtiessä joka aamu töihin mielessään uusi visio elokuvan suunnasta. Ilmaan tökkiminen on täydennetty höpöhöpötieteellä, jossa isojen sanojen olisi tarkoitus antaa elokuvalle jonkinlaista painoarvoa, jota tekijät eivät siihen muuten pysty saamaan aikaan.

Tieteisjännäri on niin hölmö, epälooginen ja huonosti toteutettu tapaus, että se on sillä hilkulla, että se alkaa pelkästään sen vuoksi vaikuttaa mielenkiintoiselta. Jos vähänkin tuntee Keanu Reevesin elämää elokuvien ulkopuolella, Replicas kutkuttaa makaabereilla yhteneväisyyksillään tosielämään. Ne saavat miettimään Reevesin syitä suostua projektiin. Hyvää ne eivät siitä silti tee.