Richard Jewell

GENRE ENSI-ILTA 21.02.2020 TÄHDET

Richard Jewell on taattua Clint Eastwood -laatua. Se on varmalla kädellä ohjattu ja upeasti näytelty tositapahtumiin perustuva draama, joka lähettää katsojan googlaamaan oikeita tapahtumia heti elokuvan loputtua.

Clint Eastwood on melko rautainen äijä. Ohjaaja- ja näyttelijälegendalla on ikää jo 89 vuotta, mutta mies tekee edelleen elokuvia tiheämpään tahtiin kuin moni nuorempi ohjaaja. Eastwoodin edellinen elokuva The Mule oli ihan kelvollinen, mutta muuten Eastwoodin viimeisimmät elokuvat eivät ole olleet aivan niin teräviä kuin miehen parhaimmat työt, kuten erinomainen Million Dollar Baby tai Gran Torino.

Richard Jewell -elokuvassa Eastwood tarkastelee jälleen oikean maailman tapahtumia, tällä kertaa vuoden 1996 Atlantan pommi-iskua ja erityisesti siitä seurannutta mediapolemiikkia, kun toimittaja Kathy Scruggs sai vihiä FBI:n epäilevän turvamies Richard Jewelliä. Jewell löysi laukun, jossa pommi oli, ja auttoi viranomaisia tapahtumapaikalla ennen sen räjähtämistä. Jewelliä höykytettiin mediassa viikkoja ennen kuin FBI joutui myöntämään, ettei miehellä ollut mitään tekemistä pommin kanssa.

Richard Jewell on elokuva, joka on hyvin tehty, erinomaisesti näytelty ja aiheeltaan kiinnostava. Siinä on loistavia hetkiä, jotka jäävät mieleen, mutta kokonaisuutena elokuva ei täysin vakuuta. Eastwood ohjaa varmalla kädellä, mutta elokuvan viesti katoaa puolivälin paikkeilla. Erityisesti Scruggsin hahmo on huonosti kirjoitettu ja Olivia Wilden osalta huonosti näytelty hahmo, joka tuntuu kuuluvan täysin eri elokuvaan. Elokuva ei oikein myöskään osaa päättää, mitä se haluaa sanoa ja mistä se haluaa katsojien puhuvan lopputekstien pyöriessä. Vaikka elokuva käsittelee mediaa mielenkiintoisesta ja erityisen ajankohtaisesta näkökulmasta, siitä puuttuvat nyanssit eikä aiheesta oikein lopulta saada tarpeeksi irti.

Onneksi Richard Jewell on muuten harvinaisesti onnistuneesti roolitettu. Paul Walter Hauser, joka hauskuutti ja kauhistutti Spike Leen BlacKkKlansman elokuvassa viime vuonna, on erinomainen valinta Jewellin rooliin. Hauser esittää Jewellin viattomana ja hieman naiivina perusäijänä, mutta juuri kun katsoja luulee elokuvan todella uskovan Jewellin olevan itseään sabotoiva typerys, Hauser vaihtaa uuden vaihteen silmään ja hahmon traagisuus pääsee esille. Hauserin roolityö on mielenkiintoista katsottavaa, ja juuri Jewellin tavallisuus tekee tarinasta samastuttavan.

Kathy Bates on myös upea Jewellin äitinä, mutta roolissa ei ole mitään yllättävää tai erilaista Batesin kaltaiselle taitajalle. Sam Rockwell tuo paljon tarvittua energiaa ja huumoria elokuvaan, joka on ajoittain hieman liiankin kuiva. Jon Hamm on erityisen kurttuotsainen elokuvaa varten keksityn agentti Shaw’n roolissa.

Elokuvan kiistaton kohokohta on itse pommitus. Eastwood kiirehtii elokuvan alussa Jewellin työhistoriaa, mutta malttaa onneksi käyttää aikaa pommin löytämiseen ja jännityksen rakentamiseen. Kun pommi viimein räjähtää, elokuva muuttuu kaoottiseksi ja todella vetää katsojan mukaan kohtaukseen.

Richard Jewell tuntuu ajankohtaiselta elokuvalta teemoiltaan ja aiheeltaan. Mediaa on syytäkin kritisoida ajoittain, ja Eastwood tuntuu haluavan sanoa jotain taipumuksestamme tuomita ihmisiä julkisesti ennen todisteita. Harmi, ettei Eastwood täysin osaa paneutua asian ytimeen, mutta Richard Jewell on tästä huolimatta kelpo lisä ohjaajaveteraanin filmografiaan.