Risto Räppääjä ja väärä Vincent on jo kahdeksas Sinikka ja Tiina Nopolan luoman lastenkirjasarjan pohjalta tehty musikaalielokuva. Ensimmäinen elokuva sai ensi-iltansa jo 12 vuotta sitten. Huh, mihin se aika oikein rientää?
Tietenkin tekijäporukkakin on vuosien varrella vaihtunut jo monta kertaa. Viime vuonna ilmestyi ensimmäinen uusimman porukan elokuva, Risto Räppääjä ja pullistelija, joka osoittautui ihan meneväksi viihteeksi muutaman huonomman Risto-leffan jälkeen.
Ristona nähdään Silmu Ståhlberg ja Nelliä näyttelee Lumi Kallio. Rauha-täti on vaihtunut Pamela Tolasta Minka Kuustoseen. Naapurin Lennartia näyttelee Ylermi Rajamaa ja Jenni Kokander on taas Elvi-serkku.
Tällä kertaa Rauha-täti kuulee televisiosta, kuinka lapsukaiset eivät enää ymmärrä taiteen päälle. Eikä aikaakaan, kun ollaan jo museossa imemässä korkeataidetta sieluun ja mieleen. Siitäpä Risto ja Nellikin innostuvat taiteilemaan. Risto sattuu tekemään Vincent van Goghin Tähtikirkas työ -teoksesta oman kopionsa. Samalla Rauha on käynyt meediolla, joka paljastaa, että joku naisen lähellä oleva ihminen on uudelleensyntynyt mestaritaiteilija.
Riston van Gogh -kopio päätyy yllättäen entisen taiteilijalupauksen ja nykyisen väärentäjän Doris Saastamoisen (Kristiina Halttu) ja tämän miehen Rolfin (Mika Nuojua) käsiin. Eikä aikaakaan, kun kaksikko keksiikin ovelan juonen tienata miljoonia. Se tietenkin tarkoittaa myös sitä, että Risto pitää saada jotenkin kuplettiin mukaan.
Maria Sidin ohjausjälki ei ole aivan niin innovatiivista ja lennokasta kuin Pullistelijan ohjanneen Markus Lehmusruusun. Se pieni jokin jää taas uupumaan. Väärä Vincent tuntuu vain ylipitkältä tv-sarjan osalta. Vaikuttaa siltä, että nyt mennään taas pirtsakka ulkoasu edellä.
On ikävä jälleen kerran todeta, että mielestäni musikaaliformaatti on täysin väärä muoto Risto Räppääjälle. Iiro Rantalan säveltämät musiikit ovat niin kaukana nuorisolaisten kuluttamasta massaräpistä ja -popista, että on vaikea kuvitella lasten nauttivan tällaisesta musikaalijazzpimputtelusta. Jonnet ja jonnettaret diggaavat jostain Eminemistä ja Sannista (tai mikä nyt se tämän hetken Fintelligens onkaan), eikä mistään vanhusten kabinettimuzakista. Hisseissäkin svengaa kovempaa!
En tiedä saako nuoriso myöskään näin pahoja myötähäpeätrippejä elokuvan musikaalikohtauksista, mutta onhan se hiukan kiusallista, kun poliisit ryhtyvät yllättäen vääntämään tanssinumeroa elokuvan pahisten kanssa. Noh, ehkä olen vain liian vanha ja kyyninen tällaiselle ilottelulle?
Toivon kuitenkin todella hartaasti, että elokuva menestyy tällaisen jarrun dissailusta huolimatta. Etenkin näin koronavuonna 2020 on tärkeää saada kaikki kynnelle kykenevät teattereihin nauttimaan kotimaisen elokuvan ihmeistä. Jos lapsesi pitivät aiemmista Risto Räppääjistä, niin eiköhän se tämäkin onnistu viihdyttämään koko mittansa ajan.