Sairaan onnellinen

7.9.2011 21:56
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 9. syyskuuta

Espoo Ciné -elokuvajuhlilla ensiesityksensä saanut Sairaan onnellinen on valittu Norjan ehdokkaaksi ensi vuoden Oscar-kisojen parhaan ulkomaisen elokuvan kategoriaan. Se on jo palkittu Sundance-festivaaleilla, eikä ole vaikea ymmärtää miksi. Sairaan onnellinen on hyvän mielen elokuva, jossa näennäisen kevyesti käydään läpi vaikeitakin asioita hyvien ja yleisön puolelleen voittavien näyttelijöiden avustuksella.

Kaja ja Eirik ovat norjalaisella pikkupaikkakunnalla asuva pariskunta, jonka suhde polkee paikallaan. Kumpikaan ei ole tyytyväinen, mutta arki rullaa omalla painollaan. Kriisin katalyytiksi muodostuu Kajan ja Eirikin omistamaan naapuritaloon vuokralaisiksi muuttava perhe, jonka Kaja oitis kietoo osaksi omaa elämäänsä.

Sigve ja Elisabeth vaikuttavat Kajan silmissä hienostuneilta ja täydellisiltä. Kun säröt heidänkin liitossaan tulevat esille, alkaa yksi jos toinenkin etsiä ratkaisua omiin ongelmiinsa naapurin puolelta. Samalla paljastuvat kätketyt salaisuudet ja käsittelemättä jääneet traumat. Ohjaaja Anne Sewitskyn käsittelytapa on lempeän ja huvittuneen ymmärtävä, ja piinallisimmatkin hetket välittyvät katsomoon hilpeyttä herättävinä. Voisi kuvitella katsovansa hyvin kevyellä tuulella olevan Mike Leigh’n elokuvaa.

Läheisyyttä kaipaavaa Sigveä näyttelevä Henrik Rafaelsen, painavaa lastia sydämellään kantavaa Eirik-jörrikkää esittävä Joachim Rafaelsen ja vaalean viileänä Elisabethina nähtävä Maibritt Saerens ovat kaikki hyviä näyttelijävalintoja. Elokuvan sydän on silti ihastuttavan Agnes Kittelsenin pinnalta pirskahteleva ja jopa lapsenomaiselta bimbolta vaikuttava Kaja, joka kuitenkin tuntee nelikosta syvimmin ja rehellisimmin.

Sairaan onnellinen on viehättävä, hauska ja herkistävä elokuva, mutta samalla turhan kevyt. Se kaihtaa lopulta vaikeita ratkaisuja vaikeisiin teemoihinsa pitäen tunnelman pinnallisen miellyttävänä. Vain aikuisten silmiltä salassa tapahtuvat perheiden poikien poliittista korrektiutta rikkovat leikit tuovat tarinaan säröä. Ne kuitenkin jäävät loppupeleissä irralliseksi sivujuonteeksi.

Jouni Vikman

Sairaan onnellinen – Traileri




Filmtrailer.com

Lisää luettavaa