Monet tunnetut ja suositut elokuvat ottavat itsensä niin vakavasti, että niitä sopiikin herjata. Vuonna 2000 alkaneessa Scary Movie -parodiasarjassa ei kuitenkaan yritetäkään löytää huumoria esikuvien rakenteista. Sen ainut tarkoitus on epätoivon vimmallakin yrittää keksiä, miten matkittavien elokuvien kohtauksista pystyisi kehittämään seksiviittauksiin tai ruumiineritteisiin johtavia väännöksiä riippumatta siitä, onko lopputulos oikeasti hauskaa vai ei.
Farssisarjan viidennessä osassa ollaan kiitettävän ajankohtaisia, sillä osansa ”huumorista” saavat niinkin tuoreet kauhuelokuvat kuin Mama ja uudelleenfilmatisoitu Evil Dead. Paranormal Activity -elokuvat ovat saaneet kunnian toimia koko hoitoa koossa pitävän kehysmateriaalin inspiraationa.
Mukana on myös hieman vanhempia tuotantoja kuten vuonna 2010 ilmestynyt jättihitti Inception, saman vuoden Oscar-voittaja Black Swan sekä vuoden 2011 tieteishitti Apinoiden planeetan synty. Onpa tarpeelliseksi katsottu nivoa mukaan myös The Cabin in the Woods (2011), joka jo itsessään tarkasteli kauhukliseitä veikeästi genretietoisen linssin läpi. Siitä revityt vitsit ovatkin Scary Movie 5:n kuivimpia ja väkinäisimpiä – eipä niin, että loputkaan kovin paljon parempia olisivat – paitsi niiden yhdistyessä herkullisesti Evil Dead -verenroiskeeseen.
Rehellisyyden nimissä Scary Movie -elokuvissa yleensä ja Scary Movie 5:ssä erityisesti on muutama ihailemisenkin arvoinen asia. On suorastaan nerokkuutta, millaisilla johdonmukaisen puujalkamaisilla aasinsilloilla eri lähde-elokuvien tilanteista siirrytään toiseen. Koko hoito saa alkunsa cameo-esiintymiset tekevien, itseään esittävien Charlie Sheenin ja Lindsay Lohanin joutuessa Paranormal Activityn kaltaisen kummittelun kohteeksi.
Sheenin villiintyneet lapset löytyvät Cabin in the Wood -tyyppisestä mökistä, josta heidät tuodaan Ashley Tisdalen ja Simon Rexin esittämän pariskunnan kasvateiksi. Samalla heidän kotiinsa saapuu lapsia hoitanut Mama-hirviö. Tisdalen näyttelemä Jody päätyy balettitähdeksi samalla kun Rexin Dan työskentelee apinoiden älykkyyttä kehittävässä tiedelaitoksessa.
Tisdale on siis ottanut aikaisempien osien Anna Farisin paikan Scary Movie -blondina, joka joutuu outojen sattumusten ansiosta mitä noloimpiin tilanteisiin. Hän hoitaa paikkauksen kunnialla, sillä sarjan tekemisessä ei ole niinkään kyse kyvyistä näytellä kuin pitää pokkansa mitä hölmöimmissä tilanteissa. Hauskimmillaan elokuva onkin lopputekstien aikana, jolloin nähdään joukko repeilyjä.
Toinen elokuvan hatunnoston arvoinen seikka on se, kuinka Scary Movie 5 oikeasti onnistuu apinoimaan parodioimiensa elokuvien kuvamaailmaa nivoessaan niitä pienimpään yhteiseen nimittäjään. Kun tähän lisää kaksi ääneen höräyttäjää, saman verran suupielien kohottajia ja muutaman oivaltavuudellaan yllättävän hetken, vaikka ne eivät kuvallisina vitseinä toimisikaan, on kyseessä älykkyyttä loukkaava sekametelisoppa, jota ei kuitenkaan voi täysin vihata vaikka kuinka haluaisi.
Scary Movie 5 -elokuvan traileri
Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa