Palaamme takaisin Woodsboron pikkukaupunkiin, jossa Ghostface-tappaja hillui ensimmäisen kerran 25 vuotta sitten. Wes Cravenin alkuperäinen Scream on metaklassikko, joka oli yhtä pelottava kuin se oli pistäväkin kaikessa kritiikissään. Ohjaajat Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett, jotka ovat ohjanneet myös erittäin pätevän ja hauskan Ready Or Not -elokuvan, tuovat takaisin paitsi Ghostfacen myös alkuperäisen leffan metatasot.
Alkuperäisen Screamin hahmot ovat ottaneet hatkat Woodsborosta jo kauan sitten, mutta Ghostfacen paluu pakottaa Samin (In The Heights -leffan Melissa Barrera) palaamaan kotikaupunkiinsa. Ghostface alkaa taas lahdata jengiä, ja Samin ja Samin siskon Taran (Jenna Ortega) täytyy selvittää kuka Ghostface on tällä kertaa ja mitä tappaja heistä haluaa. He hakevat apua Dewey Rileylta (David Arquette), Gale Weathersilta (Courtney Cox) sekä tietysti alkuperäiseltä Ghostface-selviytyjältä Sidney Prescottilta (Neve Campbell).
Scream on erittäin mukiinmenevä kauhupläjäys, ja erityisesti elokuvan murhat ovat herkullisen simppeleitä mutta ah, niin tehokkaita. Kyseessä saattaa olla elokuvasarjan brutaalein osa, sillä verta ei säästellä ja Bettinelli-Olpin ja Gillett lavastavat tapot hyvin. Kukaan ei ole turvassa Ghostfacelta, ja leffa antaakin katsojan arvailla loppumetreille saakka kuka on murhaaja, sillä käsikirjoittajat James Vanderbilt ja Guy Busick antavat lähes jokaiselle hahmolle motiivin murhiin.
Vaikka Screamin tapot ovat mahtavia, elokuvan tarina olisi kaivannut hiomista ja hieman lisää lihaa luiden ympärille. Scream tuntuu oudon keskeneräiseltä; elokuvan loppu on naseva ja sen viestillä on painoarvoa, mutta siihen ei ole paneuduttu kunnolla. Hahmot ovat paperin ohuita eivätkä kovin kiinnostavia, mikä tarkoittaa ettei heidän kohtalonsa myöskään kiinnosta. Siinä missä Cravenin alkuperäisessä Stu ja Billy olivat hyytäviä tappajia, tämän elokuvan loppuratkaisu jää hieman laimeaksi ja helpoksi.
Mielenkiintoisinta leffassa on tietysti alkuperäisten näyttelijöiden paluu. Kaikki ovat hyvässä vedossa, mutta Dewey, Gale ja Sidney jäävät lähinnä statisteiksi. Barrera ja Ortega ovat sympaattisia, mutta lähes kaksituntisesta kestostaan huolimatta elokuva ei ehdi pureutua siskosten dynamiikkaan kunnolla, vaan sekin tuntuu päälleliimatulta. Sivuosissa nähdään myös joukko tuttuja nuoria kasvoja, mutta harmillisesti kukaan ei jää mieleen. Kaikki tuntuu tapahtuvan hahmojen ympärillä hieman sattumalta, mikä tekee elokuvasta hajanaisen oloisen.
Screamista jää hitusen paha maku suuhun. Se on viihdyttävä ja sisältää elokuvasarjan parhaat tapot, koska siitähän me varsinaisesti maksamme ostaessamme lipun Scream-elokuvaan, mutta sen epäjohdonmukainen ja hätäisesti yhteen laitettu tarina jättää toivomisen varaa.
Maria Lättilä