The Second Best Exotic Marigold Hotel

/ GENRE , ENSI-ILTA 27.03.2015 TÄHDET

Vuoden 2012 hienoinen yllätyshitti The Best Exotic Marigold Hotel kertoi joukosta englantilaiseläkeläisiä, jotka erinäisistä, pääosin taloudellisista, syistä tarttuvat houkuttelevan intialaisen täyshoitolan mainokseen. Perillä he kuitenkin löytävät rapistuneen, purku-uhan alla olevan rakennuksen, jota tuntuu pitävän pystyssä vain sen nuoren johtajan into ja usko tulevaan.

Alkujärkytyksen ja kulttuurishokin jälkeen brittiseniorit asettuivat uuteen ympäristöönsä, alkoivat osallistua asuinpaikkansa elämään ja löysivät uusia puolia itsestään. Lopputuloksena oli maailmanlaajuisesti yleisöjä hurmannut hyvänmielen elokuva. Se jätti moninaisen päähenkilögalleriansa tarinoita toiveikkaalla tavalla auki, mutta sille ei odottanut tai kaivannut jatko-osaa. Sellainen kuitenkin nyt saadaan.

Jatko-osien helmasynti on, että ne ”unohtavat” edellisen osan lopussa saavutetut asiat ja kertovat tarinan uudelleen päätyäkseen samaan pisteeseen. Tähän syyllistyy myös The Second Best Marigold Hotel.

Dev Patelin esittämä Sonny puhkuu edelleen tarmoa ja haluaa laajentaa hotellibisnestään. Jälleen hän törmää lähipiirinsä ja perheensä vähättelyyn ja epäuskoon. Takaiskut varjostavat hänen ja Sunainan (Tena Desae) lähestyviä häitä, joiden valmistelut rytmittävät jatko-osan limittyviä ihmiskohtaloita.

Judi Dench ja Bill Nighy pyörivät edelleen toistensa ympärillä saamatta oikeita sanoja suustaan, ja jälleen Nighyn hahmo joutuu setvimään liittoaan kuviin palaavan Penelope Wiltonin kanssa. Ronald Pickup kuvittelee itseään edelleen naistenmieheksi, vaikka on suhteessa Diana Hardcastlen kanssa. Maggie Smith on yhä loputtoman kärttyisä Muriel, joka pyörittää hotellin käytännön kuvioita ja Celie Imrie laukkaa edelleen miehissä. Ja niin edelleen. Jatko-osa pyörittää ensimmäisen elokuvan kuvioita vain hieman varioiden.

Isoin uudistus on pari uutta henkilöä, joista tärkein on Richard Geren esittämä Guy, jonka Sonny uskoo olevan jotain muuta kuin mitä hän sanoo olevansa. Paikkansa katsojan sydämessä lunastaneiden hahmojen joukossa Gere on kuin kotoisasti kulahtaneeseen kämppään hankittu koriste-esine – kaunis katsoa, vaikka ei ole varma kuuluuko se sinne.

Väkipakolla Guyllekin väännetään epäuskottava ihmissuhdekuvio, ja se kuvaa hyvin jatko-osan ongelmaa: kaikki siinä on aavistuksen väkinäistä. Lisäksi se tuntuu aavistuksen rasistiselta, vaikka kätkeekin alentuvuutensa hienovaraisesti huumoriin, jota esimerkiksi elokuvan nimikin kuvastaa.

Kaiken valittamisen jälkeen on todettava, että näitä hahmoja on ollut ikävä, ja vaikka heidän särmänsä ovat pääosin silottuneet tai ne ovat keinotekoisia, heidän seurassaan viihtyy jälleen elokuvan mitan pahemmin pitkästymättä. Vain paikoin mukavan yhdessäolon keskeyttää itsepintainen ajatus siitä, että vanhojen tuttujen jorinat on kuullut jo aikaisemminkin, eikä heidän elämässään ole tapahtunut mitään uutta.