Sinun numerosi? – Kuinka monta on liian paljon?

27.10.2011 13:21
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 28. lokakuuta

Anna Farisin esittämä Ally lukee naistenlehdestä tutkimuksen, jonka mukaan naisilla on suuri vaara jäädä sinkuiksi, jos heillä on ollut enemmän kuin 20 seksipartneria elämänsä aikana. Kolmekymppinen sinkkunainen säikähtää tajutessaan lähestyvänsä tuota maagista lukua ja liikkuvansa aivan eri sarjassa kuin ystävänsä.

Säästyäkseen kurjalta kohtalolta Ally alkaa käydä läpi entisiä poikaystäviään, jotta ei joutuisi kasvattamaan numeroaan ennen kuin löytää avioliittoon johtavan suhteen, “se oikean”. Ex-poikaystävien etsinnässä häntä auttaa poliisin poikana ihmisten etsinnästä innostunut naapurin salskea Colin (Chris Evans), jonka naissuhteet ovat vähintäänkin yhtä kyseenalaisia kuin Allyn vastaavat miessuhteet.

Sinun numerosi? on Mark Mylodin (Ali G Indahouse) ohjaama tyhjänpäiväinen romanttinen komedia, jonka lopputuloksen voi arvata jo alkumetreillä. Sen ovat käsikirjoittaneet Karyn Bosnakin alkuperäisromaanin pohjalta mm. Simpsoneiden ja Seinfeldin käsikirjoittajana toiminut Jennifer Crittenden ja Tuho-osasto-sarjaa kirjoittanut Gabrielle Allan.

Karismaattisessa Farisissa on potentiaalia. Hän taitaa fyysisen komiikan hyvin samaan tapaan kuin esimerkiksi Sandra Bullock, ja hänessä on sympaattista vetovoimaa, joka tehoaa yli sukupuolirajojen. Tätä potentiaalia ei kuitenkaan päästetä kunnolla valloilleen ja tuloksena on hauskoina alkavia hetkiä, joista ohjaaja Mylod ei kuitenkaan ota kaikkea irti. Myös Allyn kasvukaaren kuvaaminen jää huteraksi ja tämän takia genrelle oleellista positiivista suhdetta hahmon ja katsojan välille ei pääse syntymään.

Komediallista potentiaalia on myös Allyn ex-poikaystävissä, mutta he pääsevät kuvaan vain pikkuruisiksi hetkiksi. Tapaaminen Martin Freemanin esittämän brittipoikaystävän kanssa on yksi elokuvan hauskimpia hetkiä, kun Allyn murteet menevät söpösti sekaisin.

Muut poikaystävät, kuten Chris Prattin esittämä ällö-Donald, gynekologina toimiva Barrett (Thomas Lennon) sekä anopiksi haaveilevan äidin täydellinen päiväuni, rikas ja komea Jake (Dave Annable) eivät pääse oikeuksiinsa komedian siivittäjinä. Allyn seksikästä ystävää esittävä Evans on kaunis katsella, mutta hänen hahmonsa jää niin ohueksi, ettei siitä saa minkäänlaista otetta.

Komediassa on toki hauskat hetkensä, mutta osa niistä nähtiin aivan samanlaisina jo kesällä astetta nasevammassa Morsiusneidot-elokuvassa. Kaiken lisäksi Sinun numerosi? korostaa kyllästymiseen asti naisen paikkaa maailmassa, jossa hänen ainoa tehtävänsä on päästä monogamisen avioliiton suojiin ja vielä mahdollisimman vähän käytettynä. Miehille tällaisia rajoitteita ei tietenkään aseteta.

Allyn täydellisen naisen muotokuvaa esittävää pikkusiskoa näyttelee suloinen Ari Graynor ja siskoksia dominoivaa äitiä Blythe Danner. Danner tuntuu nykyisin olevan samassa tilanteessa kuin ikätoverinsa Robert De Niro – loistavat näyttelijät ovat juuttuneet keskinkertaisten hömppäkomedioiden sivurooleihin, jotka eivät anna mahdollisuuksia irtautua stereotypioista näyttelijöiden lahjakkuuden vaativalla tavalla.

Päivi Laajalahti

Sinun numerosi? – Kuinka paljon on liian paljon? – Traileri




Filmtrailer.com

Lisää luettavaa