Suburbicon

Ei läheskään niin hyvä kuin tekemiseen osallistuneiden kykyjen perusteella olisi pitänyt olla.

20.12.2017 14:51
MAA / VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 22.12.2017

Gardner Lodge (Matt Damon) elää onnellisena unelmien Suburbiconissa, jota leimaavat valkoiset säleaidat, vihreät pihanurmikot ja satunnaiset rasismin roiskeet. Rauhanomaiseen eloon tulee synkkä käänne, kun eräänä yönä Lodgen perhe joutuu yllätyshyökkäykseen kohteeksi ja hän menettää vaimonsa (Julianne Moore). Tämän kaksoissisko Margaretin muuttaessa yksinhuoltajalesken apuun järjestys tuntuu palautuvan. Turha toivo.

Ehkä Suburbicon ei ole ihan niin huono. Ainakaan se ei ole niin huono kuin George Clooneyn edellinen viritys The Monuments Men, joka oli niin nolo, että toimittajat välttelivät silmäkontaktia sen tähtien kanssa Berliinin ensi-illan jälkeen. Se ei ole myöskään niin huono kuin Sydän kolmantena jalkana, jonka jälkeen jotkut eivät ole enää koskaan katsoneet Renée Zellwegeriä silmiin.

Mutta se ei myöskään ole läheskään niin hyvä kuin lähtökohtien mukaan olisi pitänyt olla.

Vaikka sen takana ovat itse Coenin veljekset (jotka tekivät käsikirjoituksen 1980-luvulla, mutta eivät koskaan kuvanneet sitä, minkä olisi ehkä pitänyt soittaa kelloja), siinä on toinen toistaan kuuluisampi näyttelijäkaarti ja se on kiillotettu kivalla retrocharmilla, se jää valjuksi. Itse asiassa siitä on hyvin vaikea pitää.

Tyhmien ihmisten lähteminen rikoksen tielle on hyvin coenmaista, mutta nyt mikään ei ole erityisen hauskaa, hillitöntä tai edes omaperäistä. Tiedämme jo Todd Haynesin elokuvista, että Moore näyttää hyvältä 50-luvun vetimissä, eivätkä äkkikäänteetkään ole kovin yllättäviä. Kaikki on kuitenkin suurin piirtein hyvin kunnes elokuva vaihtaa poliittiselle kaistalle ja kolaroi kuin autot David Cronenbergin klassikossa – paitsi tällä kertaa kukaan ei muhinoi takapenkillä. Sen sijaan saa hämmentyä Matt Damonin polkiessa lastenpyörää.

Viimeinen naula Suburbiconin arkkuun lyödään, kun lähiöön muuttaa afroamerikkalainen perhe. Mustaksi komediaksi pyrkivä elokuva tukahtuu poliittisen korrektiuden painolastiin. Kaiken lisäksi koko hoito perustuu tositapahtumiin, sillä 1950-luvulla Levittownin vain valkoisista koostuva yhteisö räjähti kuukausien rotukonflkiktiin. Itse asiassa Clooney suunnitteli jossain vaiheessa tekevänsä siitä elokuvan.

Ehkä hänen olisikin pitänyt tehdä niin eikä liimata sitä Suburbiconin loppuun, jotta tyhmät valkoiset pääsevät vihdoin läpsimään toisiaan. Nyt koko hoito on katastrofaalisen hukattu mahdollisuus.

 

Suburbicon -elokuvan traileri

Lisää luettavaa