Suuri pähkinäryöstö

10.9.2015 10:30
MAA / / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 11.09.2015

Suuri pähkinäryöstö on selkeästi suunnattu perheen pienemmille katsojille. Vanhemmat eivät välttämättä siitä ihan niin paljoa välitä, sillä sen vitsit ja tarina ovat aikalailla tuttua perushuttua. Törmäilyä, vauhtia ja herkullisia tilanteita leffasta kuitenkin löytyy, joten kyllä puolitoistatuntinen menee ihan mukavissa merkeissä koko perheen kanssa.

Elokuva kertoo puistossa asuvista oravista, joiden tehtäväksi annetaan kerätä ruokaa koko puiston eläinväelle talvea varten. Kurret löytävätkin pähkinäkaupan, joka toimii kulissina pankkiryöstäjille. Pähkinöitä himoitseva eläinporukka päätyy sekoittamaan ryöstäjien aikeet suunnittelemallaan täydellisellä pähkinäryöstöllä. Kun kaksi rosvoporukkaa törmää, seuraa hilpeitä tilanteita ja vauhdikasta rymistelyä.

Amerikkalais-kanadalais-eteläkorealaisen yhteistyön animaatiojälki on paikoittain hieman karun näköistä. Elokuva tuntuu ja näyttää halvalta vaikkapa Pixarin tuotantoon verrattuna. Julkkisääniksi on palkattu kovatasoinen porukka: Liam Neeson, Brendan Fraser, Will Arnett, Katherine Heigl ja Stephen Lang. Kotimaisina ääninä kuullaan muun muassa Antti Reiniä, Taisto Oksasta, Jarmo Mäkistä, Jenni Sivosta ja Tuomas Uusitaloa, jotka hoitavat tonttinsa rutiinilla.

Koska Suuri pähkinäryöstö on suunnattu pikkuväelle, niin päästetään 10-vuotias Leevi Sälliluoma kertomaan mielipiteensä leffasta:

”Elokuva oli hauska, ja hauskinta oli lopussa tullut Gangnam Style, joka nauratti ääneen. Paras hahmo oli se hölmö rotta. Vähiten pidin pesukarhun kaverista, linnusta, joka oli ihan tyhmä. Paras kohta oli, kun eläimet löysivät pähkinävaraston, ja piilottelivat siellä kaupassa ja sähläsivät kaikkea. Elokuvassa ei ollut mitään huonoa, se oli myös ihan hienon näköinen. Luulen, että elokuva on tehty 7–10 vuotiaille, mutta kaikenikäiset varmaan pitävät siitä. Leffassa ei ollut pitkästyttäviä kohtia ollenkaan, vaan sen jaksoi katsoa alusta loppuun ihan hyvin. Hyvä piirretty, voisin katsoa uudestaankin. Suosittelisin kavereille. 4/5.”

Mitäpä tähän enää lisäämään?

Suuri pähkinäryöstö -elokuvan traileri

Lisää luettavaa