Tieteisaiheiseen pohjautuvien modernin toimintaelokuvien klassikoiden, James Cameronin luomien Terminator -elokuvien seuraajan luominen ei varmasti koskaan ollut helppo tehtävä. Miten kukaan voisi kehittää aiheesta vielä kolmannen elokuvan siten, että se olisi kahden aiemman osan fanien mielestä edes tyydyttävää, saati hyvää tasoa?
Terminator 3:n ohjaajanpallille ehti olla ehdolla lukuisa joukko eturivin nimiä Ridley Scottista David Fincheriin, ennen kuin haastava tehtävä lopulta lankesi heitä tuntemattomammalle Jonathan Mostow'lle. Tämä nousi Amerikassa äkilliseen kuuluisuuteen kaikin puolin briljantilla toimintajännärillä Breakdown (1997), ja ohjasi Hollywood-debyyttinsä U-571 kolmea vuotta myöhemmin.
Mostow osoittautuu nyt hyväksi valinnaksi tehtäväänsä, sillä Terminator 3: Koneiden kapina on positiivinen yllätys ja selvästi parempi elokuva kuin mitä ennaltakäsin oli realistista odottaa. Klassikkotasoisten edeltäjiensä suuruuteen se ei tietenkään yllä, mutta on muuten kaikilta osin toimiva paketti, jonka toteutustapa on muutamissa paikoissa aplodien arvoinen.
Terminator 3:n ensimmäinen puolituntinen on rakenteellisesti sen tutuin ja siten myös vähiten tehokas jakso. Jälleen kerran tulevaisuudessa maailmanvaltaa pitävä koneäly Skynet lähettää menneisyyteen tuhoajarobotin tekemään selvää vastarintaliikkeen johtajasta John Connorista (Nick Stahl). Tällä kertaa robotilla on naisen hahmo: edistykselliselle T-X –tuhoajamallille antaa ulkonäön Kristanna Loken.
Kuten ennenkin, vastarintaliike saa lähetettyä Johnin suojaksi häntä suojelemaan ohjelmoidun tuhoajan mallia T-800, jota jälleen tulkitsee Arnold Schwarzenegger. Mutta miksi tämä kaikki tapahtuu nyt jälleen kerran? Alkuperäinen Tuomionpäivä 29. elokuuta 1997 on jo elettyä menneisyyttä, miksi John Connorin uhkaaminen on taas ajankohtaista? Tälle John Brancaton ja Michael Ferrisin hyvin mietitty käsikirjoitus antaa mielikuvitusta kutkuttavia vastauksia täydentämällä James Cameronin piirtämää kuvaa tulevaisuuden maailmasta.
Uutena henkilöhahmona tarinaan tulee heti alussa Claire Danesin näyttelemä eläinlääkäri Kate Brewster, jonka tie risteää Johnin kanssa aluksi sattumalta, ja josta tulee olosuhteiden pakosta tämän kumppani vauhdikkaassa seikkailussa. Ihmisiä vastaan kapinoivien koneiden nousu näyttää sittenkin väistämättömältä. Johnilla ja Katella on T-800:n avulla vain hyvin rajallisesti aikaa toimia estääkseen tuomionpäivän toteutumisen – kylläkin alkuperäistä myöhäisemmässä aikataulussa, mutta silti yhtä tuhoisana.
Terminator 3 luottaa toimintakohtauksien rakentelussa tietokonetrikkien sijasta käsityöhön. Sen alkupuolella oleva pitkähkö autotakaa-ajokohtaus tarjoaa suoran muistuman keväällä nähtyyn Matrix Reloadedin vastaavaan kohtaukseen, josta tietokonetrikit tekivät paljon keinotekoisemman näköisen (mikä toki osittain johtui myös tuon elokuvan perusluonteesta). Terminator 3:n vastaava vauhti-irrottelu on ajalliselta kestoltaan noin puolet lyhyempi, mutta todella vaikuttavan näköinen autojen syöksyessä pellit ryskyen aivan oikeiden Los Angelesin katujen halki. Hengästyttävässä jaksossa on sekä oikean tekemisen että katselun riemua – ja se sopii mainiosti elokuvan tarinan tietotekniikan ylivaltaa vastustavaan henkeen.
Arnold Schwarzeneggerillä ei jäyhän Terminatorin roolissaan ole luonnollisesti paljoa mahdollisuuksia vivahteikkaaseen tulkintaan, jollaisesta hän ei toki ole kuuluisa muutenkaan. Hänelle on kuitenkin kirjoitettu todella herkullisia kohtauksia, joiden aito hauskuus paikoitellen yllättää. Legendaarisen ”I'll be back!” -repliikin muunnelmia kuullaan ehkä yksi liikaa, mutta on vaikeaa olla kuitenkaan tyytymätön kun kirjoittajilla on ollut runsaasti omaakin tilannekomiikan tajua – ja komiikka on vain tervetullut lisämauste muuten vakavissaan toteutettuun tarinaan.
Terminator 3:ssa on aivan oikein tajuttu, että uusimman elokuvan on lisättävä trilogiaan jotakin omaa ollakseen todella muistettava. Sinänsä tehokkaan Kristanna Lokenin T-X ei tähän vielä riitä, joten kirjoittajat paljastavat koneiden hallitsemalta ajalta uusia asioita jotka toimivat paikoin hätkähdyttävästi. Tähän vielä päälle Kate Brewsterin isän Robertin (David Andrews) kokonaisuuden kannalta avainasemassa oleva sivurooli sekä hienosti mietitty ja toteutettu omaperäinen loppuratkaisu – lopputuloksena on yksi vuoden nautittavimmista toimintaelokuvista ja erittäin onnistunut seuraaja kahdelle alansa klassikolle.