Lienee yleinen fakta, että vanhustenhoito ja erityishuomiointi on monissa maissa retuperällä ja tarkoin karsastettu menoerä, niin rahallisesti kuin ajallisesti. Myös John Maddenin (Rakastunut Shakespeare) verkkaisessa draamaelokuvassa on näin.
Elokuvan seitsemän brittiläistä eläkeläistä ovat kaikki elämänmuutoksen edessä. Yhden mies on kuollut ja laajakaistayhtiön intialainen puhelinpalvelija ei suostu muuttamaan sopimusta ilman miehen lupaa. Toinen ei ole valmis hyväksymään uuden asunnon vanhuksille suunniteltuja tukikaiteita osaksi elämäänsä. Kolmas kaipaisi vielä yhtä romanttista yötä vällyjen välissä.
Kukin tahollaan hahmot löytävät lupauksen paremmasta. Intialainen The Best Exotic Marigold Hotel on paikka vanhuksille, jotka haluavat rentoutua ja nautiskella elämän viimeisestä kierroksesta, vieläpä perinteiseen brittiläiseen tapaan, kuuluu mainoslause.
Sympaattisen hauskasti esitellyt hahmot jättävät kaiken taakseen ja suuntaavat viimeiselle matkalle kohti tuntematonta maata. Matka ja määränpää eivät ole aivan odotetunlaisia, mutta Intialla on silti paljon tarjottavanaan, jos vain on valmis vastaanottamaan.
Intian ja intialaisten hahmojen kuvaus ei ole yhtä onnistunutta kuin päähenkilöiden. Täysin stereotyyppiseksi kuvasto ei jää, mutta kulttuurieroja korostetaan niin että yksinkertaisimmatkin hoksaavat. Paikalliset hahmot omine ongelmineen, vaikka eläväisiä ovatkin, jäävät täysin veteraaninäyttelijöiden hienojen roolien varjoon. Tarina laahaa epäkiinnostavana tai liian perinteisenä aina, kun ruudulla kirmaa paikallinen.
The Best Exotic Marigold Hotel ei ole ohjaajan elokuva. Eikä käsikirjoituskaan häikäise. Draamassa ei tapahdu paljoa aktiivista toimintaa alun irtiottojen jälkeen. Persoonat ehkä löytävät oman rohkeutensa, mutta yllättäviä tapahtumia ei liiemmin ole. Marigoldin kuitenkin pelastavat ikääntyneet roolihahmot loistavine näyttelijöineen. Elokuva vedonneekin samaan yleisöön kuin viime vuonna ilmestynyt Mike Leigh’n Vuosi elämästä.
Saattohotellin vieraat ovat kaikki uskottavia, hauskoja ja persoonallisia. Ronald Pickupin (Prince of Persia: The Sands of Time) poikamainen veikeys pelaa hyvin yhteen Celia Imrien (Kalenteritytöt) paljonpuhuvien ilmeiden kanssa. Monessa elokuvassa samaa roolia kierrättänyt Bill Nighy (Merirosvoradio) tuntuu taas pitkästä aikaa vertyneen näyttelemään kiukuttelevan Penelope Wiltonin (Kalenteritytöt) kuuliaisena aviomiehenä. Ilahduttavaa on myös nähdä Judi Dench (J. Edgar) ja Tom Wilkinson (The Ghost Writer) rehteinä ja iloisina hahmoina. Molemmat profiloituvat liian helposti jotain salailevan vanhan kääkän rooliin. Ainoastaan Maggie Smithin (Nunnia ja konnia) ulkomaalaisia karttava vanhus meinaa jäädä yksiulotteiseksi, vaikka hyvin todellisuudessa kiinni oleva hahmo onkin.
Jos The Best Exotic Marigold Hotel saa jatkoa, se toivottavasti paisuttaa luonnenäyttelijöiden kaartia entisestään, kooten yhteen vielä enemmän loppusuoran sankareita yhteiseen seikkailuun, kuten The Expendables teki menneiden aikojen lihaskimppujen kanssa.
Oman ehtoopuolen saavuttaneille katsojille The Best Exotic Marigold Hotelia voi suositella täysin varauksetta. Luvassa on sivistynyttä huumoria ja aurinkoista elämää kahden tunnin verran.
The Best Exotic Marigold Hotel -elokuvan traileri
Filmtrailer.com