Britanniaa keskiajalla hetken hallinnut kuningas Rikhard III tunnetaan lähinnä William Shakespearen nimeään kantavan näytelmän roistomaisena vallankaappaajana. Näytelmää on pidetty todistusaineistona, koska Shakespeare ”kirjoitti omasta lähihistoriastaan”.
Sally Hawkinsin esittämä Philippa Langley alkaa näytelmän jälkeen pohtia, että lähihistoria on näkökulmakysymys, sillä Rikhard III kuoli vuonna 1485 ja Shakespeare kirjoitti näytelmänsä yli sata vuotta myöhemmin. Vahvalla oikeudenmukaisuuden tunnolla varustettu Philippa alkaa tutkia maansa historiaa ja vakuuttuu siitä, että hallitsija ei ollut yleisen käsityksen mukainen murhanhimoinen konna.
Selviää myös, ettei kukaan edes tiedä, mihin taistelukentällä kaatunut kuningas on haudattu. Erinäisiä johtolankoja yhdistellen Philippa ryhtyy selvittämään asiaa, mutta joutuu taistelemaan byrokratiaa, ”virallisten” historioitsijoiden ylimielisyyttä sekä omien lähimmäistensä jarrutteluja vastaan.
The Lost King tuo mieleen ohjaaja Stephen Frearsin vuoden 2013 myös tosipohjaisen elokuvan Philomena. Siinä Judi Denchin esittämä nainen ryhtyy selvittämään ja oikomaan menneitä vääryyksiä.
Philomena oli kuitenkin koskettava, koska vääryys koski Denchin hahmoa henkilökohtaisesti. Philippa tuntuu ennemmin projisoivan kohtaamiaan epäoikeudenmukaisuuksia etsintäprojektiinsa. Mukaan yritetään tuoda henkilökohtaista panosta, sillä Philippaa risoo, että Rikhard III:n fyysisiä vaivoja linkitetään surutta tämän luonteenpiirteisiin. Philippa itse kärsii kroonisesta väsymysoireyhtymästä, joka vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin hänestä.
Valitettavasti tauti ilmenee lähinnä niin, että Philippa hokee: ”Se on oikea sairaus” ja näkee näkyjä Rikhard III:sta, jonka kanssa käy asioita katsojalle selittäviä keskusteluja. Kuninkaan etsinnän tarina on huikean kiehtova, mutta elokuvaan on yritetty saada draamaa kärjistämällä ilmeisen hyvin sujuneita yhteistyökuvioita peräti vihollisuuksiksi.
Onneksi Philippaa esittää aina mainio Hawkins, joka on omimmillaan tehdessään valtavirrasta poikkeavia mutta silti samastuttavia pirteitä ja ikioptimistisia hahmoja. Philomenassa ihmisenä kasvavaa toimittajaa esittänyt käsikirjoittaja Steve Coogan saa tällä kertaa tyytyä Philippan ymmärtäväisen ex-miehen tylsähköön sivurooliin.
Jouni Vikman