Mel Gibsonin väkivaltaiseksi ja juutalaisvastaiseksi kohutussa elokuvassa Jeesusta hakataan pari tuntia jauhelihaksi ja sitten hän kuolee.
Elokuva alkaa Jeesuksen vangitsemisesta ja päättyy hänen kuolemaansa ja niitä välittömästi seuraaviin hetkiin. Väli koostuu lähinnä juutalaisten vangitsijoitten Jeesukseen kohdistamasta väkivallasta, roomalaisten verisestä ruoskimisrangaistuksesta, kaikkien edellä mainittujen sekä vihamielisen väkijoukon loputtoman ristisaaton aikana suorittamasta mätkimisestä sekä graafisesta ristiinnaulitsemisesta. Suomessa mahdollinen kohu nousee todennäköisemmin elokuvan splatter-väkivallasta eikä amerikkalaisittain tulenarasta uskonnollisten ryhmittymien eturistiriidoista, jota suomalainen katsoja ei leffasta välttämättä löydä.
Passion on haluttu julkaista alkuperäisellä nimellään ei-englanninkielisissä maissakin. Tämä johtuu intohimoa, mutta alun perin myös kärsimystä tarkoittavan passion-sanan tuplamerkityksestä. Ja kärsimystä elokuvan kuvaamiin Jeesuksen viimeisiin tunteihin kuuluu rutkasti. Gibsonin luterilaisuutta enemmän jumaluuden fyysistä läsnäoloa painottava katolisuus näkyy James Caviezelin esittämän nimihahmon sadistisessa kohtelussa. Eihän ihmiskunnan synnit sovittavalla ristikuolemalla ole merkitystä, jos Jeesusta ei sitä ennen ole rangaistu enemmän kuin ketään koskaan.
Kerronnasta puuttuu totaalisesti dramaattinen kaari. Lähtökohta on, että kuvatut tapahtumat ovat totta, ja jos katsoja ei ole asiasta vakuuttunut, vika on hänessä eikä totuudessa. Lisäksi oletetaan, että katsoja on Raamattunsa lukenut ja tuntee käsiteltävät henkilöt ja tapahtumien taustat. Ihan loppuun asti tähän ei kuitenkaan luoteta, vaan verisen hakkaamisen lomaan on laitettu piinallisilla aasinsilloilla perusteltuja takaumia vuorisaarnasta, viimeisestä ehtoollisesta ja muusta tutusta raamatullisesta materiaalista, jonka sisällön evankeliumit tunteva katsoja tietää ensisekunnista. Pieniäkin kuvia säestetään päälle tunkevalla musiikin pauhulla. Caviezel pääsee näyttelemään lähinnä kaatumalla eri tavoin ristitaakkansa alla mahtipontisen hidastetuissa kuvissa musiikin huutaessa täysillä. Jos äijä olisi kompastunut vielä yhdenkin kerran, tämä katsoja olisi ottanut sänkynsä ja kävellyt teatterista.
[kuva]Passion näyttää mahtavalta. Se on erittäin hallitusti ohjattu ja kuvattu visio, jonka lähes jokainen kuva on upeaa katsottavaa. Kohderyhmäksi sopii siis uskolleen vahvistusta hakeva, kuvallista kerrontaa tarinan kustannuksella arvostava katsoja, joka ymmärtää verenroiskeen estetiikan. Sisä- ja ulkokuvat on toteutettu pieteetillä, kuten myös aikakauden vaatteet ynnä muu tilpehööri. Etukäteen kikkailulta tuntunut aramian ja latinan käyttäminen henkilöiden kielenä toimii yllättävän hyvin ja lisää elokuvan autenttisuuden tuntua. Tietokonettakin on käytetty hyvällä maulla. Tosin loppupuolella Jumalan ja Saatanan reaktioita kuvaavien dramaattisten tietokoneajojen aikana Raamatun fantasiakirjallisuuteen sijoittavaa katsojaa alkaa jo pikkaisen naurattaa.
The Passion of the Christ pyrkii kuvittamaan orjallisesti evankeliumeja, mutta onnistuu inhorealistisuudessaan vain hautaamaan kohteenaan olevan hienon mysteerin alleen. Kirja on jälleen kerran elokuvasovitusta parempi.