The Red Turtle

Ghiblin ensimmäinen kansainvälinen yhteistuotanto on kuuluisan japanilaisstudion paras elokuva vuosiin.

9.10.2017 10:38
MAA / / VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 13.10.2017

Hayao Miyazakinkin perustaman studion johtohenkilöiden päätös laittaa ei-japanilainen ohjaaja ensimmäisen kansainvälisen yhteistuotantonsa vetovastuuseen oli yllättävä. Jo The Red Turtlen ensimmäisten minuuttien aikana on selvää, että he tiesivät mitä tekivät.

Michael Dudok de Wit ei ehkä ole samanlainen kaikkien tuntema nimi kuin Miyazaki, mutta ei hän ole mikään aloittelijakaan. Hän on osoittanut osaamisensa ihastuttavilla lyhytelokuvillaan. Niihin lukeutuu myös Oscarin voittanut Isä ja tytär, joka saa kenet tahansa uikuttamaan minuuteissa.

Olisi sääli paljastaa elokuvasta liikaa, mutta perustarina on yksinkertainen: mies herää haaksirikon jälkeen autiolta saarelta ja yrittää sitten kaikin voimin päästä takaisin kotiin. Kaikki yritykset torppaa kuitenkin salaperäinen olento, punainen kilpikonna, ja mies alkaa hiljalleen luopua toivosta. Yksinkertaisuudesta huolimatta lopputulos ei ole yhtään vähemmän merkittävä.

On mainitsemisen arvoista, että Dudok de Wit ei ollut tekemässä vain ensimmäistä kokopitkää animaatiotaan. Hän teki sitä Ghiblin nimissä; ikonisista Totoroistaan ja Ponyoistaan tunnettu studio on hurmannut ihmisiä ympäri maailmaa. Ei ihme, että häneltä kesti yli kymmenen vuotta saada se valmiiksi.

Aika on käytetty hyvin – The Red Turtle tuntuu järisyttävän erilaiselta verrattuna mihin tahansa muuhun tarjontaan, eikä se johdu vain herkullisesta ulkoasusta. Siinä missä nykyiset animaatiohahmot tuntuvat käyvän energiajuomilla vedotakseen viisivuotiaiden keskittymiskykyyn, tässä polttoaine on ollut vain vihreää teetä. Eikä edes kovin vahvaa, vaan vain hennosti maistuvaa.

Elokuvassa ei ole dialogia, mikä on rohkea veto, kun jopa Disney-Pixarin WALL-E luovutti tietyssä pisteessä päästääkseen ylipainoiset ihmiset puhumaan pizzasta. Se korostaa, että nyt ei olla kuvaamassa ”modernin maailman hektistä rytmiä”, kuten joskus elokuvien pressimateriaalista on saanut lukea. The Red Turtle soljuu eteenpäin omalla vauhdillaan ja pakottaa katsojan sopeutumaan siihen. Ja samalla se onnistuu koskettamaan sydänjuuria myöten.

Rehellisyyden nimissä on todettava, että elokuvan kiireettömään tahtiin tottuminen voi viedä aikaa, eikä ole anteeksiantamatonta, jos välillä odottaa kauniisti animoitujen eläinten purskahtavan laulamaan millä hetkellä hyvänsä. Kauneudestaan huolimatta kyseessä on armoton maailma, jossa vain vahvimmat – tai nopeimmat – selviytyvät seuraavaan päivään joutumatta jonkun päivälliseksi.

Ghibli ei ole Disney ja sen uusi ohjaajakin on aina osoittanut työnsä ennemmin aikuisille kuin lapsille. Se ei tarkoita, että hän ripottelisi populaarikulttuuriviitteitä sinne tänne. Päin vastoin, hän pitää asiat selkeinä antaen mahdollisuuden pysähtyä ja vetää syvään henkeä. Tarinasta johtuen on vaikea olla ajattelematta Robinson Crusoeta, mutta The Red Turtle ei kerro eloonjäämisestä. Se kertoo elämästä.

 

The Red Turtle -elokuvan traileri

Lisää luettavaa