The Homesman

GENRE ENSI-ILTA 14.11.2014 TÄHDET

Lännenelokuvalla on niin vahvat perinteet, että uudet westernit ammentavat lähes poikkeuksetta lajin menneisyydestä.

Viime vuosien huomattavimmat westernit ovat Kova kuin kivi (True Grit, 2010) ja Django Unchained (2012). Molemmat perustuvat vanhojen länkkäriperinteiden kommentoimiseen.

Genren tunnuspiirteet ovat niin selkeitä, että se on tyylilajeista helpoimmin tunnistettavia. Konventioidensa sisällä länkkärit liikkuvat kuitenkin yllättävän notkeasti tyylistä toiseen.

Savuavan ruudin ja pöllyävän hiekan keskelle on viritetty milloin musikaalikomediaa (Ei mikään enkeli, 1939, Villiä hurjempi länsi, 1974), milloin buddy-draamaa (Punainen virta, 1948) ja milloin ihmissuhdenäytelmää (Sopeutumattomat, 1961).

Veteraaninäyttelijä Tommy Lee Jones on heilutellut pyssyä kaktusten keskellä lukemattomia kertoja. The Homesman on hänen toinen kokopitkä valkokangasohjauksensa, ja siinä hän nyhtää länkkärigenren monipuolisuudesta irti kaiken minkä saa.

Jones survoo autiomaan keskelle absurdia komediaa, jännitystä, puskafarssia, road movieta ja ihmissuhdedraamaa. Tuloksena on genrehybridi, joka usein viihdyttää, mutta vielä useammin hajoaa hahmottomaksi sillisalaatiksi.

The Homesman perustuu Glendon Swarthoutin romaaniin (1988). Swarthoutin tuotanto päätyi filmatisoitavaksi myös vuonna 1976, jolloin Lauren Bacall ja John Wayne esiintyivät elokuvassa Revolverimies (The Shootist).

Elokuvien asetelma on samankaltainen: suoraselkäinen nainen ja moraaliltaan hatara mies ajautuvat olosuhteiden pakosta yhteen. Hiljalleen heidän välillään vallitseva kylmä epäluuloisuus sitten alkaa sulaa.

Revolverimies tapahtui neljän seinän sisällä, The Homesmanissa henkilöt liikkuvat vankkureillaan eteenpäin. Silti molemmissa tarinoissa ihmiset ovat jämähtäneet sisäiseen käymistilaan ja kuoleman uhka on alati läsnä.

Swankin esittämä kovapintainen sinkku ottaa tehtäväkseen kuskata kolmea kajahtanutta naista Nebraskasta Iowaan. Avukseen hän värvää, tai oikeastaan kiristää, Jonesin esittämän miehen, joka roikkuu kirjaimellisesti hirressä syytettynä toisille kuuluvan maan anastamisesta.

Heidän retkensä saa jatkuvasti yllätyskäänteitä. Sen sijaan, että ne koukuttaisivat katsojan arvuuttelemaan kiinnostuneena, mitä seuraavaksi tapahtuu, tämä lähinnä turtuu.

Swank on voittanut kaksi Oscaria, mutta muuten hänen uraansa on varjostanut huono onni: hänen elokuviensa taso tapaa jäämään kehnommaksi kuin hänen näyttelemisensä. Nytkin hän on vaativassa roolissaan väkevä – ja leijuu koko ajan kolme metriä elokuvan yläpuolella.

Lännenelokuvien toistuviin teemoihin kuuluvat sukupuolten asema ja tasa-arvo. Itsenäisten naispuolisten westernhahmojen haitari ulottuu Revolverimiehen rouheasta Bacallista Joki jolta ei ole paluuta -elokuvan (River of No Return, 1954)  undulaattimaiseen Marilyn Monroeen ja Johnny Guitarin (1954) matriarkaaliseen Joan Crawfordiin.

Swankilla olisi ainekset tuoda erityinen lisänsä näiden ikonisten hahmojen joukkoon, mutta elokuvan poukkoilevuus vie roolilta fokuksen.



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Aiheeseen liittyvät elokuvat