Tarina sijoittuu 1900-luvun alkupuolelle, Kaakkois-Aasian viidakkoon, jossa kaksi tiikerinpoikasta elää vanhempiensa kanssa muinaisen temppelin raunioihin rakennetussa pesässä. Poikaset joutuvat eroon emoistaan ja toisistaan ihmisten ansiosta. Kumpikin joutuu ihmisten kasvatettavaksi hyvin erilaisiin ympäristöihin. Niiden kohtaloihin on sotkeutunut viidakon aarteita, kuten muinaisia temppeleitä ja eläimiä omaksi edukseen, mutta kulttuurin nimissä surutta ryöstelevä onnenonkija (Guy Pearce). Vuosien jälkeen veljekset kohtaavat ihmisten luomassa julmassa tilanteessa, jossa myös hyväksikäyttäjä joutuu harkitsemaan elämäänsä uudestaan.
Taitavalla editoinnilla ohjaaja Jean-Jacques Annaud on saanut eläimet ”näyttelemään” aivan kuin ne seuraisivat käsikirjoitusta. Siihenhän miehellä riittää taitoa, kuten jo vuoden 1988 eläinhitissä Karhu nähtiin. Myös viidakon maailma on kuvattu kauniisti. Elokuvaan sisältyy monta herttaista ja hauskaa, mutta myös jännittävää kohtausta. Varsinkin lapset voivat eläytyä jahdattujen tiikerinpentujen kohtaloon hyvinkin voimakkaasti. Yleensä tyhminä, turhamaisina tai petollisina kuvattujen ihmisten parissa elokuvan tarina hieman haparoi, mutta päähenkilöiden eläimellinen viehätysvoima vetoaa niin lapsiin kuin aikuisiinkin. Myös elokuvan sanoma historian ja luonnon arvostamisesta on aina ajankohtainen, vaikkakin hieman raskaalla kädellä alleviivattu.
Elokuvalle annetut tähdet koskevat alkuperäisellä ääniraidalla varustettua versiota. Suomessa elokuva on dubattu, ja kuuleman mukaan se tuntuu oudolta ainakin aikuiskatselijoiden korvaan – varsinkin, kun sujuvaa suomea puhuvalta Thai-tytöltä kysytään, missä hän on oppinut niin hyvää englantia. Levityksessä on myös yksi englanninkielinen kopio.