Tintti on maailmanlaajuinen ilmiö, mutta sarjakuvan luoja Hergé, eli Georges Remi on ihmisenä suhteellisen tuntematon. Vaikka olikin julkisuuden henkilö, hän ei juurinkaan antanut kovin laajoja tai syvällisiä haastatteluita. Tintin 75-vuotisjuhlien kunniaksi valkokankaita komistamaan on kuitenkin päässyt Tintti ja minä -dokumentti, jonka ohjaaja Anders Østergaard ei ainoastaan päässyt Hergén perintöä mustasukkaisesti vartioivan Moulinsart-säätiön arkistoihin, vaan löysi niistä tuntikaupalla haastattelumateriaalia, joka oli syntynyt neljän päivän aikana 1971, kun Numa Sadoulin sattumalta sai taiteilijan avautumaan. Sadoulin on kirjoittanut noista haastatteluista kirjan, joka kuitenkin on rankasti Hergén ennen julkaisua sensuroima ja muokkaama.
Østergaard on hienosti kiertänyt kohteensa 1983 tapahtuneen kuoleman aiheuttamat sudenkuopat. Dokumentti ei koostu pelkästään kohteen esittelystä arkistomateriaalin tai muiden ihmisten haastatteluiden kautta. Toki haastatteluita ja filminpätkiäkin on, mutta usein kuvituksena ovat valkokankaallakin upealta näyttävät sarjakuvaruudut, joihin paikoitellen jopa sukelletaan sisälle. Haastateltuja ovat Sadoulin lisäksi Tintti-tuntijat Michel Farr ja Harry Thompson sekä Hergén toinen vaimo Fanny. Luovaa kuvamanipulaatiota käyttäen itse Hergé on saatu kuvaan puhumaan nauhalta kuuluvaa haastatteluaan. Käyttämällä lisäksi eri aikakausien uutis- yms. kuvitusta Østergaard on luonut kokonaisuuden, jonka jälkeen tuntee nähneensä ja kuulleensa ehkä enemmän kuin onkaan.
Elokuva ei ole dokumentti yhteensä 23 Tintti-albumin tekemisestä tai yleensä Hergén työtavoista. Korkeintaan se dokumentoi Tintti-hahmon syntymistä ja ensiaskeleita. Ensisijaisesti se kertoo Georges Remin kehityksestä ihmisenä. Hän oli tiukan katolisen kasvatuksen saanut ihminen, joka maapallon eksoottisia kolkkia kiertävästä sankaristaan keksimiensä tarinoiden kautta löysi omia valkoisen keskiluokkaisen eurooppalaisen ahtaita ympyröitään laajemman maailman. Samalla kun hän taisteli omien henkilökohtaisten toiveittensa ja kasvatuksen rajoitusten kanssa, hän koki itsensä maailman pettämäksi, kun hänet vangittiin natsikollabotöörinä hänen työskenneltyään sanomalehdessä natsimiehityksen aikana. Vielä vuosikymmenten jälkeenkin hänen puheessaan kuultaa katkeruus, kun hän mainitsee, miten muutkin tekivät normaalisti töitään miehitysvallan aikana, mutta vankilaan joutuivat lehtimiehet, eivät junankuljettajat.
Albumeista dokumentissa käsitellään eniten Tintti Tiibetissä -seikkailua. Sen kautta dokumentti pureutuu syvemmälle Hergén psyykeen, sillä se sijoittuu aikaan, jolloin hän koki työnteon ja elämänkin kaikkein ahdistavimpana lukijoiden ja kustantajien vaatiessa yhä lisää puhtoisen sankarin seikkailuja.