Lokakuussa nähdään ensi-illassa kaksi Norjan vuoden 2011 terrori-iskuista kertovaa elokuvaa, joilla on melkein samanlainen nimi. Paul Greengrassin ohjaama 22 July on ilmestynyt Netflixissä, ja sitä on esitetty myös rajoitetusti teattereissa. Erik Poppen (Tuhat kertaa hyvää yötä) norjalaiselokuva U – July 22 on saanut teattereissa laajemman levityksen.
Kahden elokuvan näkökulmat ovat erilaisia. Greengrassin ohjaustyössä kuvataan paitsi Anders Breivikin surmatöitä myös iskujen jälkeisiä tapahtumia. Poppe taas keskittyy kuvaamaan tapahtumat reaaliajassa ilman jälkinäytöstä. Alun pohjustuksen jälkeen 72 minuuttia näyttää yhdeltä otokselta ilman leikkauksia. Poppen valintoihin kuuluu myös se, että murhaajaa ei mainita edes nimeltä. Joukkomurhien tekijät haluavat usein mahdollisimman paljon julkisuutta, ja ehkä siksi Poppen elokuvassa murhaaja on kasvoton ja nimetön. Murhaajan hahmo nähdään vain lyhyesti tummana siluettina.
Vaikka U – July 22 kuvaa tapahtumia realistisesti, sen henkilöhahmot ovat kuvitteellisia. Keskushahmo on Andrea Berntzenin esittämä Kaja, jonka silmin tapahtumat esitetään lähes koko elokuvan ajan. Kaja on lähtenyt leirille Utøyan saarelle pikkusiskonsa kanssa. Saarelle kantautuu tieto Oslossa tapahtuneesta autopommin räjähdyksestä, mutta sen ei uskota vaikuttavan leiriläisten päivärytmiin mitenkään – ovathan he suojaisassa paikassa kaukana Oslon keskustasta. Pian alkaa kuitenkin kuulua laukauksia.
Poppe kuvaa tehokkaasti ja samalla järkyttävästi sitä epätietoisuutta, jota laukausten äänet aiheuttavat. Onko kyseessä jonkinlainen harjoitus? Tulevatko äänet tuliaseesta? Kukaan ei tunnu tietävän, mutta pakokauhu kasvaa. Kajan huolta lisää se, että hän ei löydä pikkusiskoaan.
Poppe kuvaa tapahtumia intensiivisesti ja dokumenttielokuvaa muistuttavalla kamerakerronnalla. Pelkillä laukausten äänillä saadaan aikaan pelottava efekti.
Katsojalle kokemus on pikemminkin lamauttava kuin jännittävä. U – July 22 onkin paljon enemmän kuin tavallinen jännityselokuva tai kauhuelokuva. Vaikka henkilöhahmot ovat kuvitteellisia, katsoja kokee katsovansa todellisia tapahtumia. Loppupuolen ratkaisut tekevät Kajasta entistä enemmän käsikirjoitetun hahmon kuin todellisen henkilön, mutta kokonaisuuden tehoa se ei vähennä. U – July 22 on piinallisen taitavasti tehty elokuva. Sen päätyttyä jää tyhjä olo, mutta se on varmasti tarkoituskin.
Elokuvan viesti on selvä: äärioikeiston väkivaltainen nousu on tosiasia. Siitä voi seurata kammottavia tapahtumia, ja asialle on tehtävä jotain. Sanomaa korostetaan vielä lopputeksteissä, jos se ei muuten mene perille.
Miksi tätä norjalaista elokuvaa muuten levitetään Suomessa englanninkielisellä nimellä? Eikö todellakaan keksitty muuta kuin kansainvälisessä levityksessä käytetty U – July 22. Mitä vikaa olisi suomenkielisessä käännösnimessä Utøya 22. heinäkuuta?
Jussi Huhtala