Viidakon veijarit

GENRE , ENSI-ILTA 20.04.2018 TÄHDET

Värikäs euroanimaatio ei ole koko perheen elokuva amerikkalaisten serkkujensa tapaan, vaan vedonnee parhaiten aivan pienimpiin katsojiin. Aikuisten kannattaa tankata kahvia ennen näytöstä.

 

Viidakkoa puolustavan sankarijoukon johtaja, Natasha-tiikeri, pistää porukkansa eläkkeelle, kun ilkeän Igor-konnan pysäyttäminen vaatii joukkuetoverin hengen. Natashan poika, Martti-pingviini, ei tätä sulata, vaan lähtee omille teilleen perustaakseen oman sankarijoukkonsa. Vuosia myöhemmin Igor palaa, ja tulilinjalle joutuvat niin uudet kuin vanhat sankarit. Harmillisesti nämä vain helpottavat konnan juonittelua kompastelemalla toisiinsa.

Ranskalainen Viidakon veijarit osoittaa, että eurooppalainen animaatioelokuva kehittyy teknisesti kovaa vauhtia. Vaikka ympäristöt ovat tietoisesti pelkistetympiä, vesi- ja savuelementit, eläinten höyhenpeitteet ja turkit sekä niin kuivat kuin limaiset nahkat on toteutettu samanlaisella pieteetillä kuin amerikkalaisissa esikuvissaan.

Euroanimaatiot häviävät Disneyn, Pixarin ja Illuminationin hiteille tarinankuljetuksen virtaviivaisuudessa. Niillä ei ole varaa vuosien viilaamiseen ja kehittelyyn, mutta valitettavasti lopputuloskin saattaa tyylillisesti ja tunnelmallisesti sahata hallitsemattoman oloisesti. Se mikä kyynelhanojen vääntelemisen hallitsevissa amerikkalaisleffoissa on koskettavaa, on täällä usein vaivaannuttavaa. Komedia on väkivaltaista tai pyörii paljaiden takapuolten ympärillä. Se tosin lienee kuitenkin tärkeimmän kohderyhmän, juuri ja juuri kouluikäisen yleisön kannalta vain plussaa.

Viidakon veijarit on pyörinyt jo vuosia tv-sarjana, jota ohjaaja-käsikirjoittaja David Alaux on myös ollut tekemässä. Sitä näkemättäkin on helppo kuvitella, että meno toimii paremmin lyhyemmissä paketeissa. Hassut olennot, vinkerot keksinnöt ja pelkistetyt seikkailut vaatisivat pitkässä elokuvassa soljuvampaa käsikirjoitusta, joka pohjustaisi tapahtumia ja hahmoja paremmin.

Parasta sarjassa ja elokuvassa on absurdi, lapsenomainen logiikka, joka ei yritäkään vääntää rautalangasta selityksiä sille miten tiikerin lapsi voi olla pingviini, jonka poika on kala. Se voi kuitenkin kääntyä myös itseään vastaan ja tuntua laiskuudelta tai välinpitämättömyydeltä, kun katsojan on vain hyväksyttävä, että mitä vain voi tapahtua ilman sen kummempia perusteluja.

Viidakon veijareiden suomenkielinen jälkiäänitys on ammattimaista, ja äänet istuvat hahmoilleen mainiosti. Väkivaltaisesta menosta johtuen elokuva on kielletty alle 7-vuotiailta, eli vanhempien seurassa alle 4-vuotiailta. Ikäikkuna, jossa meno todennäköisesti parhaiten kolahtaa ja sitä jaksaa seurata, jää melko kapeaksi. Pienet katsojat saattavat värikkäästä mekastuksesta ilahtua, mutta aikuiset luvan saavat varautua siihen, että teatteriin mennään sitten tylsistymisen uhallakin täysin vekaroiden ehdoilla.