Viimeinen rakkaus

/ / / GENRE , ENSI-ILTA 29.11.2013 TÄHDET

Vaikka rakkaus ei katsokaan ikää, on aika aina armoton, väittää Sandra Nettelbeckin draamakomedia Viimeinen rakkaus. Saksalaistekijän elokuva on kestävästi näytelty mutta tunkkainen ja sentimentaalinen tarina leskeksi jääneen filosofianopettajan uudelleen viriävästä elämänhalusta.

Nettelbeck (Kaikilla mausteilla, 2001) käsikirjoitti Viimeisen rakkauden Francoise Dornerin romaanin pohjalta Michael Caine mielessään. Caine on Matthew Morgan, amerikkalainen Pariisissa, joka ei ole koskaan kotiutunut valon kaupunkiin. Hän ei ole välittänyt edes yrittää, vaan on luottanut mukautuvan ja sopeutuvan vaimonsa tukeen ja kielitaitoon.

Vaimonsa kuoleman jälkeen herra Morgan on jäänyt lähes yksin – paljolti omasta tahdostaan. Eipä silti, ei etäiseksi jäänyt jälkikasvukaan (Justin Kirk, Gillian Anderson) vaikuta kiinnostuneelta kuromaan välimatkaa umpeen. Leskimiehen hiljaisia viikkoja piristävät ainoastaan kehnosti etenevät kieliopinnot viehättävän ranskalaisrouvan seurassa.

Matthew Morgan herää vuosien horteesta kohdatessaan bussimatkalla nuoren Paulinen (Clémence Poésy). Uusi tuttavuus on välitön ja vilpitön tanssinopettaja, jonka elämässä ei ole mitään pysyvää. Isätön nainen hakee vanhemmasta herrasta lähinnä turvaa ja isällistä opastajaa. Mitä Matthew tuntee Paulinea kohtaan, jää hienovaraisten vihjeiden varaan.

Selvää on, että Matthew on ollut riippuvainen vaimonsa säteilystä. Nyt hän ripustaa elämänhalunsa Paulinen varaan. Hän pohtii, että niin kauan kuin hänellä on selvittämättömiä tunteita nuorta naista kohtaan, on hänellä syytä elää. Pauline ei missään vaiheessa torju Matthew’ta, vaan kohtelee tätä kuin rakkainta ystäväänsä.

Caine on 80-vuotiaana entistäkin ilmaisukykyisempi. Vaikka Matthew Morgan ei roolina ole sieltä sävykkäimmästä päästä, on Caine osassaan paitsi hauras myös peräänantamaton. Ranskalaisessa Clémence Poésyssä on eloisaa, teeskentelemätöntä vetovoimaa.

Näyttelijöiden annista huolimatta Viimeinen rakkaus on hapeton ja merkillisen iloton elokuva. Vasta Gillian Anderson herra Morganin itseriittoisena ja sietämättömän pinnallisena aikuisena tyttärenä tuo elokuvaan kaivattua väriä. Anderson näyttelee yli, mutta on silti särmikkäintä mitä elokuvalla on tarjota.

Viimeisen rakkauden väite ikääntyvien tunne-elämästä on kesy ja asenteellinen. Se ei tarjoa anarkistista lempeä, kuten Hal Ashbyn Harold ja Maude (1971), tai himokasta ja riipaisevaa rakkautta, kuten Hanif Kureishin käsikirjoittama Venus (2006). Matthew Morganin kohtalo ja yksinäisyyttä kaikuva asunto nostavat kyllä etäisiä muistumia elokuvaan Rakkaus – Amour (2012). Nettelbeckin ohjaus on kuin kevyt tv-versio Michael Haneken mestarillisesta elämän päättymisen kuvauksesta.



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa