Tulinen ”arkkutango” eli argentiinalainen tango on viime aikoina saanut yhä uusia harrastajia meilläkin. Siitäkin huolimatta – vaikka pidämme Suomea tangon luvattuna maana – ovat arkun uudistajat ja tunnetuimmat suurlähettiläät maailmalla, María Nieves Rego ja Juan Carlos Copes käytännössä tuntemattomia täällä. Nyt on hyvä tilaisuus tutusta heihin, kun Viimeinen tango -dokumentti saapuu teattereihin.
Argentiinalaissyntyinen ohjaaja German Kral on aikaisemminkin tehnyt elokuvia latinalaisen Amerikan musiikista ja tanssityyleistä. Nyt hänellä on tuottajanaan Wim Wenders, joka on itsekin osoittanut kiinnostuksensa ja lahjakkuutensa tanssi- ja musiikkielokuvien saralla. Viimeksi häneltä on meillä nähty erinomainen Pina, dokumentti saksalaisesta tanssijakoreagrafi Pina Bauschista.
Pinan esimerkki näkyy Viimeisessä tangossakin, kun nuoret tanssijat esittävät niin Nievesin ja Copesin tansseja kuin tangon kautta kuvattuja hetkiä heidän elämästään. Toki mukana on myös arkistomateriaalia tanssiparin esiintymisistä, jotka veivät heidät pitkille kiertueille maailmalle esittelemään maansa kulttuuria.
Elokuvan kohteet, jo 1950-luvulla teini-ikäisinä kohdanneet tanssilegendat, ovat nyt kameralle puhuessaan jo yli kahdeksankymppisiä kumpikin. Jopa fantasiaelementtejä sisältäviin tanssikohtauksiin siis tarvitaankin nuorta energiaa, vaikka molemmat osoittavat vieläkin liikkeet hallitsevansa. Toinen, elokuvan kannalta hyvin oleellinen syy sijaisille on, että viiteen yhdessä tanssittuun vuosikymmeneen mahtuu niin paljon syviä tunteita, rakkautta ja vihaa, etteivät Nieves ja Copes enää sovi samaan kuvaan.
Kaksikon ammatillisen kehityksen ja argentiinalaisen tangon aseman muutosten koti- ja ulkomailla lisäksi Viimeinen tango kertoo myös sankareidensa henkilökohtaisen tarinan. Matkalle mahtui useampiakin välirikkoja ja sovintoja, mutta vaikka teiden lopulliselle eroamiselle annetaan konkreettisia syitä, tuntuu se vääjäämättömältä jo sen perusteella miten eri tavalla vuorotellen taakse päin katselevat tangolegendat puhuvat. Siinä missä Copes puhuu tanssista ammattina ja omasta tehtävästään sen suojelijana, Nieves puhuu tunteista ja intuitiosta.
Argentiinalaisessa tangossa on elintärkeää, että löytää juuri omiin askeleisiinsa sopivan, samassa rytmissä tanssivan partnerin. Kun kaksi intohimoista ihmistä kohtaa ja huomaa olevansa tehtyjä toisilleen, ei ole ihme, että yksityinen ja ammatillinen elämä sekoittuvat, ja toisessa tehdyt irtiotot tuntuvat petoksilta toisessa. Tämä elämän tanssi kiehtoo hienosti kuvatussa dokumentissa sellaistakin katsojaa, joka ei välttämättä hienojen askelkuvioiden päälle ymmärrä.