Whitney

/ GENRE ENSI-ILTA 13.07.2018 TÄHDET

Herkkävireinen elämäkertaelokuva avaa lahjakkaan laulajattaren traagisesti päättyneen elämän taustoja.

Valtavien olkatoppausten, suurten vaaleanpunaisten purkkapallojen ja hiuslakan suurkulutuksen aikakausi. Nuori nainen laulaa neonvärivalojen loisteessa ja tanssii läpi peilisokkelon. Luomiväri on violettia ja huulipuna pinkkiä. Kiharaista hiuspilveä koristaa valtava rusetti. Eletään alkuvuotta 1986, jolloin Whitney Houstonin esikoisalbumin single How Will I Know kapusi Yhdysvaltain Billboard Hot 100 -singlelistan ykköseksi.

Whitney Houston oli julkaisut esikoisalbuminsa Whitney vain vuotta aiemmin, jolloin listoilla keikkuivat sellaiset hittibiisit kuin Madonnan Like a Virgin, George Michaelin Careless Whisper ja Foreignerin I Want to Know What Love Is. 1980-luvun kultakauden kapinallisessa, punk-väritteisessä ilmapiirissä Whitney Houston oli raikas tuulahdus. Tässä tuli pop-prinsessa, joka ponnisti gospelkuorosta parrasvaloihin.

Laulajattaren musikaaliselle suvulle valokeilassa paistattelu oli kuitenkin jo ennestään tuttua. Dionne Warwick ja Dee Dee Warwick olivat Whitneyn serkkuja. Houstonin äiti Cissy Houston oli myös aikoinaan tunnettu laulaja. Whitneyn äitiä myös kuullaan Kevin Macdonaldin elämäkertadokumentissa Whitney.

Puhtoisen Houstonin alamäki alkoi, kun hän tutustui paha poika Bobby Browniin ja samalla huumeisiin. Mutta menikö tarina sittenkään ihan niin? Macdonaldin elokuva osoittaa laulajattaren addiktioon johtavan polun olleen paljon monisyisempi.

Kevin Macdonaldin vaikuttava elämäkertaelokuva Whitney kertoo lahjakkaan naisen tarinan lööppien takana. Macdonaldin elokuvassa nähdään paljon ennen julkaisematonta arkistomateriaalia. Taitavalla leikkauksella se yhdistetään perheenjäsenten, ystävien ja kollegoiden haastatteluihin.

Whitney on lähestymistavaltaan hienostuneempi kuin viime vuonna ilmestynyt Nick Broomfieldin Whitney: Can I Be Me. Macdonaldin elokuvassa myös Whitneyn haastatteluja kuullaan enemmän. Molemmissa elokuvissa vihjataan laulajattaren naissuhteeseen Robyn Crawfordin kanssa. Kumpaankaan elokuvaan Crawfordia ei ole saatu haastateltavaksi. Silti Robyn on Whitneyssä vahvasti läsnä.

Macdonaldin elokuva etenee luontevasti, kunnes elokuvan loppupuolella sorrutaan alleviivaamaan ja selittelemään. Syitä laulajattaren addiktioon haetaan Houstonin lapsuuden traagisista tapahtumista. Dokumentti avaa laajemminkin Houstonin lapsuutta. Vanhemmat eivät olleet läsnä ja Whitney sisaruksineen vietti paljon aikaa sukulaisten hoidossa. Äiti keikkaili ja isäkin oli paljon töissä. Perhe myös panosti lahjakkaan Whitneyn tulevaisuuteen. Hänet lähetettiin yksityiskouluun. Suurimman osan Whitneyn lapsuudesta perhe asui New Jerseyssä paremmalla alueella.

Whitney Houstonin tarina saa yhden traagisen lisäkierteen hänen tyttärensä Bobbi Kristina Brownin surullisesta kohtalosta. Krissy kasvoi huumeiden ja alkoholin varjossa. Hän kuoli vain 22-vuotiaana lähes samalla tavalla kuin 48-vuotiaana menehtynyt äitinsä. Myös Krissy löydettiin elottomana kylpyammeesta, mikä johti hänen kuolemaansa.

Macdonaldin dokumenttia ei voi olla vertaamatta toisen nuorena päihteille ja itsetuhoisuudelle menehtyneen suuriäänisen laulajattaren tarinaan. Whitney ei kuitenkaan elokuvana yllä aivan Amy Winehousen tarinan kertovan Asif Kapadian hienon Amyn (2015) tasolle. Kapadian dokumentti näytti Amyn itsetuhokierteen etenemisen ja antoi katsojan tehdä päätelmät. Whitneyssä alleviivataan varsinkin loppupuolella tiettyä tulkintavaihtoehtoa.

Whitney kuvaa kuitenkin kohdettaan herkkyydellä ja hienotunteisuudella. Kaksituntinen elokuva avaa Whitney Houstonin kulissien takaisesta elämästä uusia puolia ja auttaa ymmärtämään, miksi kaunisääninen laulajatar ei koskaan löytänyt sisäistä rauhaa.