The Wolf of Wall Street

GENRE , ENSI-ILTA 03.01.2014 TÄHDET

Ohjaaja Martin Scorsese ja näyttelijä Leonardo DiCaprio ovat viime vuosina viihtyneet yhdessä. Kaksikko on tehnyt kymmenen vuoden aikana viisi yhteistä elokuvaa.

Tositapahtumiin perustuva The Wolf of Wall Street kertoo newyorkilaisen pörssimeklarin tarinan. Tapahtumat käynnistyvät vuonna 1987, kun DiCaprion esittämä Jordan Belfort on päässyt ensimmäiseen työpaikkaansa Wall Streetille. Saman tien iskee pörssiromahdus, ja ura arvostetussa pörssitalossa päättyy mustaan maanantaihin ennen kuin ehtii kunnolla alkaakaan. Nokkela Belfort vaihtaa Wall Streetin kiiltävän toimiston rähjäiseen pikkufirmaan ja alkaa kaupata halpaosakkeita aggressiivisella puhelinmyyntimenetelmällä.

Liiketoiminta on vähintäänkin kyseenalaista tai suorastaan huijausta. Belfort kuitenkin kerää pennin arvoisilla osakkeilla omaisuuden, ja unelma makeasta elämästä toteutuu. Belfort saa ison talon, komeita autoja ja kauniita naisia, vaikka suuri osa miljoonista vedetäänkin kokana nokkaan. Ennen pitkää myös viranomaiset kiinnostuvat Belfortin bisneksistä.

Vaikka The Wolf of Wall Street sijoittuu pörssimaailmaan, se muistuttaa Scorsesen rikoselokuvia. Elokuva on kuin risteytys Mafiaveljiä, Casinoa ja Oliver Stonen Wall Streetiä, ja Jordan Belfort on kuin huumehöyryinen nuori Gordon Gekko. Kolmituntinen elokuva on hillitön annos seksiä, huumeita ja osakkeita. The Wolf of Wall Street menee röpöttelyjen ja sekstailujen esittelyssä niin yli, että kyseessä on pikemminkin räävitön satiiri kuin vakava elämäkertaelokuva. Välillä mennään suorastaan slapstick-komedian puolelle, kuten kohtauksessa, jossa huumeiden veltostuttama Belfort yrittää epätoivoisesti ajaa kerhohuoneelta takaisin kotiinsa.

DiCaprio on elokuvan tähti, ja hän on mukana lähes jokaisessa kohtauksessa. Ja mikä parasta, hän tekee ehkä kaikkien aikojen parhaan roolinsa. Sivuosissakin on hienoja roolisuorituksia. Jonah Hill on loistava Belfortin oikeana kätenä, ja Matthew McConaughey tekee lyhyen mutta taatusti mieleen jäävän roolityön tarinan alkupuolella.

Elokuvan reilu pituus mietityttää etukäteen, mutta siinä ei ole löysiä jaksoja. Dialogi on riemastuttavan kekseliästä ja hauskaa tykitystä. Visuaalisesti Wolf of Wall Street on elämys. Jokainen otos sisältää tyylikkäitä kuvallisia ratkaisuja tai kekseliästä leikkausta.

Scorsese on jo 71-vuotias, mutta The Wolf of Wall Street ei näytä eläkeikäisen ohjaajan työltä, vaan se on täynnä energiaa ja luovuutta. Uusi elokuva on hänen paras ohjaustyönsä sitten Mafiaveljien.



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Aiheeseen liittyvät elokuvat