Woody Allen (s. 1935) on eräänlainen outolintu amerikkalaisten auteur-ohjaajien harvalukuisessa joukossa. Viimeisten 30 vuoden aikana hän on käsikirjoittanut ja ohjannut vähintään yhden elokuvan vuodessa. Joukossa on sekä täydellisyyttä hipovia taideteoksia että kiusallisen kehnoja tekeleitä. Allen ei peittele tyytymättömyyttään omiin elokuviinsa, mutta ei liioin ole antanut epäonnistumisen pelon hillitä tuotteliaisuuttaan.
Woody Allen: A Documentary kertaa Allenin pitkän uran vaiheet. Varsin perinteiseen tyyliin toteutetun henkilökuvan on ohjannut Jäitä hattuun-komediasarjan taustavoimiin kuuluva Robert B. Weide. Elokuva on tiivistetty versio Weiden PBS-kanavalle tekemästä tv-dokumentista, jota varten hän seurasi Allenin työskentelyä puolentoista vuoden ajan.
Sujuvasti rytmitetty dokumentti muodostuu haastatteluista ja taiten valikoidusta arkistomateriaalista. Lukuisista puhuvista päistä kiinnostavin on luonnollisesti Allen itse. Hän tarinoi kameralle kotonaan New Yorkissa. Lapsuusmuistoja käydään verestämässä Brooklynin kaduilla, synnyinkodin edustalla ja koulun pihalla. Weide pääsee seuraamaan myös You Will Meet a Tall Dark Strangerin (2010) kuvauksia Lontoossa.
Ikääntynyt maestro kuulostaa samanaikaisesti sekä pidättyväiseltä että rehelliseltä. Itsekorostuksesta ei ole tietoakaan, ei liioin hänen roolihahmoilleen tyypillisestä neuroottisuudesta. Ikuinen pessimisti Allen epäilemättä on, mutta ehkä sitäkin leimallisemmin suhteellisuudentajuinen realisti.
Muiden haastateltavien kirjo ulottuu filmitähdistä kriitikoihin ja tutkijoihin. Paljastavimmat kommentit tulevat suurelle yleisölle tuntemattomilta henkilöiltä, kuten Allenin sisarelta ja lähes kaikki hänen elokuvansa tuottaneilta Charles H. Joffelta ja Jack Rollinsilta.
Elokuvaohjaajan ja -näyttelijän ammatti ei ollut mikään itsestäänselvyys ujolle Allenille. Sanomalehtien vitsinikkarina aloittanut nuorukainen halusi profiloitua nimenomaan kirjoittajaksi. Allenin koomikon kyvyt olivat kuitenkin niin ilmeiset, että Joffe ja Rollins houkuttelivat hänet esiintymislavoille. Lahjakkuus noteerattiin heti New Yorkin stand up-klubeilla, mutta valtakunnallinen julkisuus seurasi vasta televisioesiintymisten myötä.
Woody Allenin elokuvauran varsinainen lähtölaukaus oli vuonna 1969 valmistunut komedia Ota rahat ja juokse. Siitä lähtien hänellä on ollut auteurin taiteellis-tuotannollinen vapaus omien elokuviensa suhteen.
Läheskään kaikkia Allenin elokuvia ei mainita dokumentissa edes nimeltä, mutta tärkeimpiä tarkastellaan melko huolellisestikin. Annie Hallia (1977) käsitellään käännekohtana, jonka myötä ohjaaja siirtyi farssikomedioista syvempiin vesiin. Elokuvasta alkoi myös Allenin ja kuvaaja Gordon Willisin (Kummisetä-trilogia) pitkäaikainen yhteistyö.
Fellini-vaikutteinen Stardust Memories (1980) nostetaan esiin Allenin ensimmäisenä floppina, jolla hän yritti kapinoida koomikon roolin ahtautta vastaan. 2000-luvun elokuvista erikoisaseman saa oikeutetusti Match Point (2005), joka palautti sivuraiteelle ajautuneen ohjaajan takaisin kärkikastiin.
Allenin naissuhteitakin dokumentissa sivutaan, mutta entisistä heiloista ainoastaan Diane Keaton suostuu sanomaan jotain aiheesta. Kuten arvata saattaa, Mia Farrowia ei haastateltavien joukossa näy. Allenin nykyinen vaimo, Farrow’n entinen adotiotytär Soon Yi-Previn, vilahtaa Midnight in Paris-elokuvan (2011) ensi-illassa taltioidussa katkelmassa, mutta sanaista arkkuaan hänkään ei dokumentissa raota.