X-Men: Days of Future Past

22.5.2014 15:39
MAA VUOSI GENRE , , ENSI-ILTA 23.05.2014

Vuosikymmeniä X-Men-sarjakuvien alussa luki, että ne kertoivat supervoimaisesta ryhmästä, joka ”puolustaa maailmaa, joka pelkää ja vihaa heitä”. Sankarit käyttivät mielikuvituksellisia kykyjään voimiaan väärin käyttäviä lajitovereitaan vastaan, vaikka ihmiset pitivät kaikkia mutantteja samanlaisina uhkina. Sarjakuvan Days of Future Past -tarinassa nähtiin tulevaisuus, jossa ihmisten pelko oli johtanut keskitysleireihin ja mutanttien joukkotuhoon.

Bryan Singer ohjasi vuonna 2000 hyvän X-Men-elokuvan ja vuonna 2003 vielä paremman jatko-osan. Siihen homma sitten tyssäsikin, sillä Brett Ratner sai tehdäkseen sarjan kolmannen elokuvan X-Men: Viimeinen kohtaaminen, joka petti fanien odotukset. Nyt Singer on palannut ja palauttaa kertaheitolla monta asiaa oikeille raiteilleen.

Lähitulevaisuudessa Singerin elokuvien X-Men-ryhmän rippeet ja muutama uusi tulokas ovat tuhon partaalla. Ihmisten luomat sentinel-robotit ovat tuhonneet suurimman osan mutanteista ja alistaneet maailman valvontaansa. Epätoivoisena viimeisenä keinona Wolverinen tajunta sinkautetaan hänen 1970-luvun versionsa mieleen. Hänen on tarkoitus koota vielä hajallaan olevat aikakauden X-Menit ja heidän avullaan estää synkkään tulevaisuuteen johtavat tapahtumat.

Tällä neronleimauksella saadaan vanha kaarti yhdistettyä Matthew Vaughnin vuonna 2011 ohjaaman mainion, 1960-luvulle sijoittuvan X-Men: First Class -elokuvan voimiinsa totutteleviin nuoriin X-Men-hahmoihin. X-Men: Days of Future Past tuntuukin X2:n ja First Classin yhdistelmältä ja nousee välittömästi X-elokuvien kärkikaartiin. Yhdistävä linkki on Hugh Jackmanin molemmissa ryhmissä toimiva Wolverine, mutta elokuvan sydän on James McAvoyn itsesääliin käpertynyt nuori Professori X. Noustakseen rauhan mahdollistajaksi hän tarvitsee apua niin tulevaisuuden minältään kuin vihollisiltaankin.

Kahden eri aikatason välillä liikkuvassa elokuvassa tuntuu oikeasti olevan paljon pelissä, mutta silti meno on myös kevyttä ja viihdyttävää. Ongelmat ovat pitkälti samat kuin sarjakuvissa. Henkilöitä on valtavasti, ja moni uusi hahmo määritellään käytännössä ilman vuorosanoja pelkkien voimien kautta – usein voimia ei edes avata, vaan oletetaan katsojan tietävän hahmon sarjakuvien sisältä huolimatta ulkomuotoon ja voimiin tehdyistä muutoksista. Ei niin, että vanhojen tuttujenkaan voimat toimisivat loogisesti: seinien läpi kulkeva Kitty Pryde (Ellen Page) osaa tulevaisuudessa lähettää ihmisten tietoisuuden menneisyyteen ja katsomattakin pikkutarkkaan kirurgiaan pystyvä ja rakennuksia lennättävä Magneto ei aina saa karistettua yhtä ainoaa hyökkääjää kimpustaan.

Lisäksi katsojan pitää olla tietoinen aikaisemmin tapahtuneesta monenkin vuoden ajalta ymmärtääkseen täysin hahmojen väliset suhteet ja tapahtumien taustat. Todennäköisesti Days of Future Past viihdyttää ummikkoakin, mutta eniten siitä saa irti, jos tuntee X-historiansa. Joka tapauksessa mikä tahansa elokuva, joka mahdollistaa aikajatkumon, jossa X-Men: The Last Stand ehkä koskaan tule olemaan tapahtunut, on hatunnoston arvoinen.

Mikäli malttaa istua teatterissa lopputekstien pyörimisen ajan, saa pientä esimakua parin vuoden päähän aikataulutetusta jatko-osasta X-Men: Apocalypse. Mistään kovin mehukkaasta teaserista ei kuitenkaan ole kyse.

 

X-Men: Days of Future Past -elokuvan traileri

Lisää luettavaa