Tositapahtumiin perustuva jännitysnäytelmä muistuttaa Paul Greengrassin elokuvien tyyliä. Terrori-iskun tapahtumat on kuvattu autenttisesti.

Hiukan itseään toistava kolmiodraama jättää tilaa tulkinnoille, mutta ei tempaise mukaansa vaikka yrittääkin äityä jännäriksi.

Hölmö tieteisjännäri voi sisältää jotain kiinnostavaa huonojen elokuvien ja makaaberien mielleyhtymien ystäville.

Glass on puuduttavaa, haperoa höttöä, jonka toteutus murenee odotusten ja riittämättömyyden alle.

Tosielämän tapahtumiin perustuvat tarina kertoo 80-luvun juppiaikojen nuorten miesten vimmasta rikastua helpolla nopeasti pyramidihuijauksella, joka ei suju aivan kuin break dance. Valju elokuva jättää kylmäksi huonon rytmin ja tasapaksun tempoilun takia.


Uusi versio Dario Argenton klassikosta on lähes täydellinen elokuva. Noidista ja tanssista kertova elokuva on hypnoottinen kokemus, mutta siitä ei ole helppo pitää, sillä se on pitkä, hidas ja epätavallinen.

Vakavalla otteella tehty trilleri pitää otteessaan ja kietoo katsojaa yhä syvemmälle hämähäkinseitteihin herkullisella juonella.

Saavutus paitsi teknisen elokuvakerronnan myös sen alta löytyvän huiman tunneskaalan osalta.

Lähes reaaliajassa etenevä, karmaisevan tehokas näkemys Norjan terrori-iskuista jättää tyhjän olon, mutta se on todennäköisesti ollut tekijöiden päämääräkin.

Ei aivan Drew Goddardin edellisen elokuvan, The Cabin in the Woods -kauhukomedian tasolle yltävä lajityyppileikittely, mutta silti mukavasti samalla tavalla mattoa katsojan odotusten alta vetävä rikosjännäri.