Kiinnostavasti alkava Saw-elokuvien kahdeksas osa luisuu nopeasti tusinakauhuksi.

Tutun tarinan kokoaan suurempi versiointi, joka ei ole vain nätti pukudraama.

Kenneth Branagh on onnistunut puhaltamaan Hercule Poirot’hin uutta henkeä, mutta rohkeat valinnat tekevät hieman hallaa millintarkasti suunnitellulle alkuperäisteokselle.

Ennalta-arvattava ja stereotyyppinen pohjoismainen jännäri toimii hyvänä viihteenä vaikka ei lunastakaan odotuksia.

Muurin murtumista edeltävässä Berliinissä otetaan ja annetaan turpiin antaumuksella.

Agnieszka Hollandin Hopeisen karhun voittajassa vanha nainen puolustaa eläinten oikeuksia ja nauraa patriarkaatille päin partaa. Ei kaikkien feministien tarvitse käyttää reisivarsisaappaita ja elää Themysciran saarella.

Hajuton ja mauton Wish Upon luottaa trendeihin ja böö-säikyttelyyn uskaltamatta kuitenkaan ottaa kantaa. Tusinatuote kaikille kesän kauhistelijoille.

Unohtakaamme niin-huono-että-se-on-jo-hyvä-kategoria. Uusinta uutta on niin-huono-että-jopa-Tom–Hanks-näyttää-huolestuneelta. Dan Brown -filmatisointien ohella The Circle sopii juomapeliksi: otetaan drinkki aina Hanksin rypistäessä otsaansa. Juuri muuhun siitä ei ole.

Kiinnostavan alun jälkeen leffa hyytyy.