Hobitti nähdään Suomessa uudella tekniikalla

Taru sormusten herrasta -maailmaan sijoittuvan Hobitti-esitrilogian ensimmäinen osa, Odottamaton matka, saa ensi-iltansa 12. joulukuuta. Aikaan 60 vuotta Taru sormusten herrasta -elokuvien tapahtumia aikaisemmin sijoittuvassa kertomuksessa Bilbo Reppuli lähtee Gandalf-velhon ja kääpiöjoukon kanssa seikkailulle kohti Smaug-lohikäärmeen valloittamaa kääpiöiden valtakuntaa.

Myös Taru sormusten herrasta -elokuvat ohjannut Peter Jackson on edelleen tarinan ohjaksissa, ja hän on käyttänyt kuvauksissa uutta high frame rate -tekniikkaa. Siinä kamera kuvaa yhtä sekuntia kohti 48 kuvaa nykyisen, fyysisen filminauhan käyttämisen peruja olevan 24:n kuvan sijaan. Lopputulosta sanotaan huomattavasti terävämmäksi ja luonnollisemmaksi ja etenkin 3D-kokemusta parantavaksi.

Uusi tekniikka edellyttää teattereilta projektoreiden päivitystä. Finnkinon mukaan tarkoitus on päivittää ainakin joitakin projektoreita, jotta joulukuussa Hobitti – Odottamaton matka on mahdollista nähdä uudella tekniikalla. Salimäärä- ja paikkakuntasuunnitelmat tarkentuvat syksyn aikana. Finnkinon edustajan mukaan päivitys mahdollistaa myös muiden korkeampaa kuvamäärää käyttävien elokuvien esittämisen, kuten vuodelle 2015 aikataulutettu Avatar 2:n, jonka James Cameron haluaa kuuleman mukaan kuvata 60 kuvaa sekunnissa -tekniikalla.

Hobitti – Odottamaton matka -elokuvan maahantuova FS Film kertoo, että siitä tulee tarjolle kolme eri versiota: perinteinen kaksiulotteinen versio, 3D-versio sekä uutta 48 fps -teknologiaa hyödyntävä 3D high frame rate -versio.