1990-luvun paras elokuva on valittu

18.8.2015 15:33

1990-luvun elokuvat lienevät tutuimpia tämän päivän elokuvafaneille. Episodin ja Discshopin eri vuosikymmenten parhaiden elokuvien metsästyksessä 90-luvun viikkoäänestykseen on nimittäin tullut toistaiseksi suurin määrä ääniä.

Erot kärjessä eivät kuitenkaan olleet suuren suuria. Vaikka Terminator 2 – Tuomion päivä oli selvä ykkönen, se päihitti Pulp Fiction: tarinoita väkivallasta -elokuvan lopulta vain 25 äänellä.

Kolmannen sijan jakoivat yhtä suurella äänimäärällä toinen Oscar-voittaja, Forrest Gump, sekä maailman toiseksi menestynein elokuva, Titanic.  Niiden perässä tuli IMDb:n kärkeä pitkään pitänyt Shawshank Redemption. Kärjen täydensivät Schindlerin lista sekä tasapäänillä Matrix ja Uhrilampaat.

Osallistujien kesken arvottiin elokuva-aiheisia palkintoja, ja voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Äänestys jatkuu osoitteessa http://www.episodi.fi/yleisosuosikki.

Lisää luettavaa