kirjoittajat: Päivi Laajalahti

Isäni Toni Erdmann

Jos et ole aiemmin vaivautunut elokuvateatteriin asti katsomaan lähes kolmen tunnin mittaista saksalaiselokuvaa, nyt se ehdottomasti kannattaa! Maren Aden ohjaama ja käsikirjoittama Isäni Toni Erdmann palkittiin keväällä Cannesissa FIPRESCI:n palkinnolla, ja se kisasi myös Kultaisesta palmusta. Se on valittu vuoden 2016  parhaaksi eurooppalaiseksi elokuvaksi ja Saksan ehdokkaaksi niin Golden Globes kuin Oscar-gaalaan. Draamakomediaksi luokiteltava elokuva on yhtä aikaa hurmaavan kevyt ja ajatuksia herättävä, ja tarinan herttainen hulluus saa elokuvan tuntumaan varsinaista kestoaan lyhyemmältä.

The Ones Below – Alakertalaiset

Naapurit voivat olla mukavia, raivostuttavia tai vaikkapa kamalia kyttääjiä. Erityisasemaan nousevat kuitenkin suoranaisen pelottavat naapurit, ja kun pelottavien naapureiden konseptiin sekoitetaan muutenkin hauras ensiraskauden tila, ollaan helposti Roman Polanskin ja Alfred Hitchcockin tunnelmien jäljillä. Tähän tiivistunnelmaisen draamatrillerin rakoseen solahtaa myös brittiläisen David Farrin esikoiselokuva The Ones Below – Alakertalaiset.

Julieta

Alice Munron Karkulainen-novellikokoelman kolmen tarinan pohjalta käsikirjoitettu Julieta on yhtä aikaa sekä Pedro Almodóvarin näköinen että omaleimaisen espanjalaisohjaajan tarinankerrontatavasta poikkeava elokuva. Edellisen elokuvansa (Matkarakastajat, 2013) äärimmäisestä hulluttelusta jälleen vakavamman aiheen pariin siirtynyt Almodóvar tuntuu Julietassa lähes lakonisen tasaiselta. Vaikka elokuvassa käsitellään suuria tunteita, siitä puuttuu ohjaajan useille elokuville tyypillinen vuoristoratamainen vakavuuden ja huumorin vuorottelu. Komediaa ei elokuvassa nähdä tällä kertaa lainkaan ja vakavuudessaan Julieta onkin lähempänä viiden vuoden takaista Iho jossa elän -trilleriä.

Naapurit 2

Joskus räävittömätkin hömppäkomediat onnistuvat tarttumaan ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen aiheeseen ja ujuttamaan siitä huumoriinsa osuvia pistoja. Jatko-osa vuonna 2014 julkaistulle Naapurit-komedialle on iloinen yllätys, sillä vaikka se toistaa ensimmäisen elokuvan teemaa nuorten ja ”vanhojen” vastakkainasettelusta, on se myös ykköselokuvaa inhimillisempi ja yhteiskunnallisesti tarkkanäköisempi. Mutta kuten K16-ikärajasta voi päätellä, ei se silti unohda räävittömyyksiäkään.

Loma

Aikaansa erinomaisesti kuvaavien teinikomedioiden isänä tunnettu John Hughes käsikirjoitti vuonna 1983 ilmestyneen, Suomessa nimellä Faijalla hommat hanskassa julkaistun elokuvan National Lampoon’s Vacation. Elokuvassa Chevy Chasen esittämä Clark Griswold vie vaimonsa ja kaksi lastaan jokseenkin epäonniselle perhelomalle, johon kuuluu automatka Walley World -nimiseen huvipuistoon. Rakastettu komedia poiki kolme jatko-osaa.

Outolintu-sarja: Kapinallinen

Veronica Rothin nuortenkirjoihin pohjautuva Outolintu-sarja on ehtinyt toiseen osaansa. Ensimmäisessä elokuvassa esitelty maailmanlopun jälkeinen maailma erikoisine yhteiskuntineen alkoi loppua kohden pirstaloitua nuoren tytön paljastuttua divergentiksi, outolinnuksi, jossa on kaikkien yhteiskuntaryhmien piirteitä. Kakkososa, Kapinallinen, jatkaa Trisin (Shailene Woodley) matkaa lokeroihin sopimattoman tytön jouduttua ystävineen maanpakoon.

Elämän tanssi

Kulttiohjaaja Alejandro Jodorowskyn 24 vuotta kestänyt hiljaiselo on päättynyt. Chilessä vuonna 1929 syntynyt Jodorowsky palaa Elämän tanssissa kotikyläänsä ja kirjoittaa omien vanhempiensa tarinan uudestaan. Vaativaan isäänsä nuorukaisena välit katkaissut Jodorowsky ei koskaan saanut suhdetta korjattua, mutta antaa isälleen nyt synninpäästön henkilökohtaisessa elokuvassa, josta ei kuitenkaan puutu ohjaajalle tyypillistä, komediallista teatraalisuutta.

John Wick

Chad Stahelskin elokuvaura sai alkusysäyksensä Brandon Leen sijaisnäyttelijänä pääosanesittäjän hengen vaatineessa The Crow’ssa vuonna 1994. Vuosien varrella hänet on nähty useaan otteeseen Keanu Reevesin sijaisena, nimekkäimpänä saavutuksena näyttävät toimintakohtaukset The Matrixissa (1999).

Prinsessa Kaguyan taru

Suomessa animaatiot nähdään suurelta osin lastenelokuvina. Prinsessa Kaguyan taru ei kuitenkaan ole sellainen. Lähes kahden ja puolen tunnin kestonsa lisäksi sen käsittelemät aiheet antavat pureskelemista aikuisellekin katsojalle, puhumattakaan loppuratkaisusta, joka ei ole aivan yksinkertaisimmasta päästä. Aikuisten saduksi luonnehdittava animaatio kuvaa koskettavalla surumielisyydellä onnen katoavaisuutta sen hukkuessa elämän järjettömien odotusten tulvaan.

Labyrintti

Nuorille aikuisille suunnatut fantasia- ja seikkailuromaanit ovat olleet viime vuosina kovassa kurssissa, mikä on alkanut näkyä elokuvien puolella lähes ylitarjontana. On helppo rakentaa elokuva tuttujen raamien ympärille, kun odottamassa on teeman valmiiksi tunteva, nälkäinen fanikunta. Joskus näissä filmatisoinneissa onnistutaan oivallisesti (Nälkäpeli), joskus rojahdetaan lahjakkaasti rähmälleen (Lumoava kirous).

22 Jump Street

Kaksi vuotta sitten esikoisohjauksensa näytelmäelokuvien saralla tehneet Phil Lord ja Christopher Miller yllättivät elokuvayleisön ja kriitikot kertalaakista. 1980-luvulla suosittuun poliisisarjaan pohjautuva 21 Jump Street päivitettiin uuteen muotoon ja genre vaihdettiin draamasta komediaan. Elokuva kirvoitti osuvalla itseironiallaan hymyn jopa vakavien taidekriitikoiden huulille. Menestyksestään huolimatta elokuva ei Suomessa päässyt teatterilevitykseen asti.