Manifesto

/ GENRE ENSI-ILTA 27.10.2017 TÄHDET

Cate Blanchett hypnotisoi katsojansa ja kuulijansa esittämällä kaikkiaan 13:a erilaista hahmoa historiallisia ja taiteellisia manifesteja tulkitsevassa taide-elokuvassa.

Manifesto on 12 päivän aikana kuvattu, elokuvateattereiden ohella taidemuseoita kiertävä taideinstallaatio, joka koostuu kokoelmasta historiallisia ja taiteellisia manifesteja. Mukana on osia Karl Marxin ja Friedrich Engelsin kommunistisesta manifestista, futuristien, dadaistien ja Dogma 95 -elokuvantekijöiden teksteistä. Tuorein manifesti kuuluu Jim Jarmuschille, jonka Golden Rules of Filmmaking vuodelta 2004 toimii elokuvan lopussa opettajan saatesanoina alakouluikäiselle luokalle.

Elokuva koostuu kahdenlaisista elementeistä. Yhtäällä Cate Blanchettin kertojaääni tulkitsee manifesteja kameran maalatessa erilaisia ympäristöjä. Toisaalla samainen Blanchett on sijoitettu esittämään 13:a erilaista roolihahmoa, jotka puolestaan siteeraavat manifesteja omissa toimintaympäristöissään – usein täysin irrallisena ympäristön tapahtumista.

Lokaatioina nähdään mm. hylätty teollisuusalue, hautajaiset, koululuokka ja uutishuone. Näissä Blanchett esittää vaihtuvin kasvoin ja aksentein niin siivotonta pummia, surevaa leskeä, uutisreportteria kuin tätä toimituksesta haastattelevaa uutisankkuria, ja sijoittaa tunnettujen manifestien sanat vangitsevalla ja usein myös yllättävän hauskalla tavalla jokaisen hahmonsa suuhun.

Saksalaisen Julian Rosefeldtin ohjaama ja käsikirjoittama Manifesto on taide-elokuva, joka vaatii runsaan ja runollisen monologinsa vuoksi keskittymistä. Sen soljuva rakenne ja Blanchettin lähes hypnoottinen ääni vievät kuitenkin katsojansa mukanaan. Näyttelijätär heittäytyy jokaiseen hahmoonsa täydellä sydämellä ja paikoin suorastaan uskomattomalla vimmalla. Osa hahmoista ei kuitenkaan toimi aivan yhtä hyvin kuin toiset.

Taide-elokuvan yllättävä huumori nousee Blanchettin esittämien hahmojen ja heidän tulkitsemiensa sanojen välistä: konservatiivinen perheenäiti lausumassa perheensä kanssa ruokarukousta, dadaismista intoava leski miehensä hautajaisissa tai kovaääniseen ärjyvä koditon partasuu yksinäisellä teollisuusalueella. Parhaiten mieleen jää kuitenkin Blanchettin kapinallisen oloiseen asenteeseen sopiva, humalainen brittipunkkari julistamassa sanomaansa suoraan kameralle.