Big Gamen ohjaaja Jalmari Helander herätti kansainvälistä huomiota jo esikoisellaan Rare Exports. Genrestä riippumatta omaperäinen ja lupaava esikoiselokuva on aina iloinen yllätys leffaharrastajalle. Tämän kuukauden Top 10 -lista tarkastelee debyyttielokuvia, joiden ohjaajilta on esikoisen perusteella lupa odottaa jotain mielenkiintoista myös tulevaisuudessa. Listalle selvinneet leffat ovat valmistuneet pääosin viime vuosina yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.
Debyyttielokuvan ei tarvinnut olla välitön klassikko tai täydellisen hiottu mestariteos, ei edes julkaisuvuotensa kärkikastiin kuuluva filmi – listan varsinainen pääpaino on sanalla ”lupaus”. Suljimme ulkopuolelle uransa ja asemansa viime vuosina vakiinnuttaneet ohjaajat – myös ne tekijät, jotka olivat onnistuneet establisoimaan nimensä jo parilla ensimmäisellä tuotoksella.
Yksi tällainen ohjaaja on muun muassa Neill Blomkamp, joka rynnisti Hollywoodin kärkikastiin elokuvillaan District 9 (2009) ja Elysium (2013). Blomkampin tuorein leffa Chappie sai vastikään ensi-iltansa, lisäksi herra on kiinnitetty seuraavan Alien-filmatisoinnin ohjaajaksi. Samoin kotimainen ohjaajaa J-P Valkeapää on establisoitunut tekijä, vaikka hänellä on takanaan niinikään ”vain” kaksi kokopitkää elokuvaa. Viime vuonna ensi-iltansa saanut He ovat paenneet voitti äskettäin vuoden 2014 parhaan elokuvan Jussi-patsaan.
Teksti Akseli Heikkilä
10. Chronicle (2012)
Massiivisten supersankarifilmatisointien kulta-aikana nuoren Josh Trankin debyyttiohjaus tarjoaa näkemyksellisen ja rujon kuvauksen yliluonnollisten voimien turmiollisuudesta. Chroniclen näkökulma on supersankariviitekehyksessä raikas: mitä tavallisille teineille voisi tapahtua, jos he saisivat supervoimia? Kuinka todennäköistä olisi, että yllättäen yliluonnollisilla kyvyillä siunattu nuorukainen vetäisi ylleen trikoot ja alkaisi otsa kirkkaana puolustamaan oikeutta ja eettisiä arvoja?
Jos Blair Witch Projectista tuttu found footage -kuvaustyyli häiritsee, tai supervoimista innoissaan telmivät teinipojat ärsyttävät, kannattaa tämä lupaus jättää lunastamatta.
Josh Trankin seuraava elokuva Fantastic Four saa ensi-iltansa elokuussa.
9. Tavarataivas (2013)
Nuori mies Petri Luukkainen vingutti parisuhteen päätyttyä Visansa tappiin, mutta tavarat eivät tuoneet onnea. Henkisen tyhjyyden jatkuessa Luukkainen päätti luopua omaisuudestaan. Samalla syntyi idea kuvata prosessi dokumenttielokuvaksi. Tavarataivas on elokuvana yllättävän ehjä kokonaisuus. Se ei moralisoi kulutusta mutta ei myöskään liiaksi romantisoi askeettisuutta. Lisäksi elokuva tekee yksinkertaisen tarkkoja havaintoja tavaroiden rooleista ihmisen elämässä. Länsimaalainen ihminen kun tuppaa elämään erilaisten kulutushyödykkeiden keskellä kohdusta hautaan.
Helmikuussa Helsingin Sanomat uutisoi norjalaisen tuotantoyhtiön varastaneen Tavarataivaan idean ilman lupaa televisio-sarjaansa. Tällä hetkellä Luukkainen työskentelee 1990-luvun eurodance-buumista kertovan Never-ending Dream -dokumentin parissa.
8. Monsteritalo (2006)
Monsteritalo ilmestyi jo yhdeksän vuotta sitten, eli aivan viime vuosien elokuvasta ei ole kyse, mutta pitihän debyyttilistalle yksi animaatio mukaan mahduttaa. Gil Kenanin ohjaama elokuva on edelleen outo lintu lapsille suunnattujen animaatioiden saralla – ja juuri siksi kiehtova tapaus.
Paikoittain hyvinkin makaaberin elokuvan voisi ajatella olevan liiankin uhkaava perheen pienimmille, mutta varttuneempaa katsojaa synkempi kuvasto palvelee. Monsteritalo on yleisilmeeltään enemmän velkaa 1980-lukulaiselle viihdekauhulle kuin varsinaisille lastenanimaatioille. Seuraavaksi Kenanilta nähdään uusintaversio pelotteluklassikosta Poltergeist. Nähtäväksi jää kariutuuko tämä lupaus kierrätyskauhun apeaan limboon.
7. Don Jon (2013)
Joseph Gordon-Levitt on kokenut konkari elokuva- ja viihdealalla. Entinen lapsitähti, indie-elokuvien vetonaula ja Hollywoodin kärkikastiin hiljalleen kipuava näyttelijä kokeili pari vuotta sitten ohjaaja-käsikirjoittajan manttelia draamakomedialla Don Jon. Elokuva kertoo naistenmies Jonista, joka kellistää sänkyynsä yökerhon kuumimmat mimmit, mutta löytää todellisen onnen vain pornon ääreltä. Viimein Jon rakastuu vaaleaverikkö Barbaraan (Scarlett Johansson), joka ei siedä miehen irstaita ajanviettotapoja.
Don Jon esittää relevantteja kysymyksiä todellisuudenpaosta, intiimiydestä, hedonismista ja empatian puutteesta. Se ei ole suuri elokuvaklassikko tai edes julkaisuvuotensa ykköselokuvia, mutta tyylikäs kasvutarina on silti pätevä lupaus Joseph Gordon-Levitin kyvyistä elokuvantekijänä.
6. Tuulensieppaajat (2014)
Tuulensieppaajat on vahvatunnelmainen dokumentti pixadores-maalareista, jotka maalaavat poliittisesti latautuneita viestejään ympäri Sao Paulon kaupunkia. Katutaiteensa kautta nuoret miehet haluavat haastaa yhteiskuntaa, jonka ulkopuolella he kokevat elävänsä.
Amir Escandarin ohjaama esikoiselokuva on vahva osoitus harjaantuneen esteettisestä silmästä ja lyyrisen visuaalisesta kertojantaidosta – katselukokemus muistuttaa mustavalkoisen valokuvakirjan selaamista. Pixador-jengin keskinäinen vilpittömyys iloineen ja suruineen on tallentunut filmille aidontuntuisesti. Esikoisteoksensa perusteella Escandarista on elokuvantekijänä oman tiensä kulkija, joka kuvaa tärkeäksi kokemiaan asioita massailmiöistä piittaamatta.
5. Beasts of the Southern Wild (2012)
Ohjaaja Benh Zeitlinin ja riippumattoman tuotantokollektiivi Court 13 tekemä elokuva Beasts of the Southern Wild oli yksi julkaisuvuotensa puhutuimpia indieleffoja. Maagisen realismin sävyttämä kasvutarina on sekä yhteiskunnallisesti kriittinen että modernia folklorea sisältävä monitulkintainen elämys.
Tarinan keskiössä ovat 6-vuotias tyttö Hushpuppy ja hänen viinaan menevä ja ankara isänsä Wink. He elelevät Bathtubin ränsistyneessä hökkelikylässä yhteiskunnan laitamilla jatkuvan pahaenteisyyden keskellä. Huspuppy on aidosti omaperäinen hahmo, jonka mielikuvituksellisesta ajatuksenjuoksusta voisi napata lausahduksia kirjan kansien väliin. Elokuvan dokumentaarinen kuvaustyyli sekoitettuna kiehtovaan fantasiaan antavat lupauksen omaäänisestä elokuvaohjaajasta.
4. The Babadook (2014)
Kulttiohjaaja John McNaughton on kertonut haastatteluissaan kutsuvansa yliluonnollisia kauhuelokuvia tittelillä ”Uggabugga-movies”. Tämän vähemmän mairittelevalta kuulostavan kategorian alle sopii myös australialaisen Jennifer Kentin ensimmäinen pitkä elokuva.
The Babadook on klassinen kauhusatu möröstä sängyn alla. Tässä tapauksessa mörkö on makaaberin satukirjan hahmo – silinterihattuinen hiippari, joka kolkuttelee talon oveen ja haluaa päästä sisälle. Esikoisellaan Jennifer Kent todistaa hallitsevansa aidosti uhkaavien tunnelmien ja psykologisen draaman yhdistämisen fantasiavaikutteiseksi kauhuksi. The Babadook ei uudista genreä, mutta kierrättää klassisia aineksia paremmin kuin moni modernin kauhun auteur.
3. ’71 (2014)
Käsikirjoittaja Yann Demangen esikoiselokuva ’71 kertoo Pohjois-Irlannin levottomuuksista ennen veristä sunnuntaita. Useimmat vastaavanlaisista konflikteista kertovat filmatisoinnit ovat yleisilmeiltään poliittisia draamoja, mutta Demangen tarinankuljetus lainaa enemmänkin Die Hardin kaltaisilta toimintaelokuvilta ja synkiltä vakoilutrillereiltä.
Tarina kertoo brittisotilaasta, joka ajautuu erilleen sotilastovereistaan verisen mellakan seurauksena ja yrittää löytää takaisin omiensa pariin öisessä Belfastin kaupungissa. Kuka tahansa voi olla vihollinen, eikä kehenkään voi luottaa. Karu ja lohduton elokuva on tehokas trilleri, joka pitää otteessaan loppuun asti. Vaikka pääpaino on katsojan viihdyttämisellä, ’71 välittää myös sodanvastaista kritiikkiä sortumatta paasaamiseen.
2. Coherence (2013)
Muusikkopiireissä viljelty sanonta ”enemmän on vähemmän” kuvaa erinomaisesti James Ward Byrkitin mikrobudjetilla tehtyä tieteistrilleriä Coherence. Käsikirjoittajana paremmin tunnettu Byrkit on minimoinut kustannukset kuvaamalla elokuvansa pääosin omassa olohuoneessaan ja tähdittänyt elokuvan näyttelijäystävillään.
Pienestä tuotantoarvosta huolimatta Coherence on yksi viime vuosien tunnelmallisimmista ja kekseliäimmistä sci-fi-trillereistä. Juoni on täynnä ovelia yllätyksiä, joten tarinasta ei kannata kertoa paljoakaan. Hajanainen ystäväporukka kokoontuu viettämään iltaa ja samaan aikaan kirkas meteoriitti ohittaa maapallon. Tämän seurauksena todellisuus alkaa vääristyä ja illallisten näennäisesti hilpeä tunnelma särkyy – vieraissa heräävät epävarmuus ja pelko.
Coherencen parasta antia ovat nokkela käsikirjoitus ja hyvät näyttelijät. Suurelle yleisölle tuntemattomat nimet tulkitsevat aidonoloisia henkilöhahmoja kuin olisivat työskennelleet kokeneen mestariohjaajan käskyn alaisina. Tämä elokuva on todellinen lupaus tulevasta.
1. Nightcrawler (2014)
Nightcrawler oli yksi viime vuoden kiinnostavimmista jännityselokuvista, ja ennen kaikkea yksi vakuuttavimmista debyyteistä. Elokuvan on ohjannut käsikirjoittajana kannuksensa ansainnut Dan Gilroy. Miehen kynästä ovat lähtöisin muun muassa fantasiaelokuva The Fall ja trilleri Medusan perintö.
Nightcrawler kertoo erakkoluonteisesta pikkurikollisesta Lou Bloomista, joka päätyy sensaatiomedian huipulle kuvaamalla verisiä onnettomuuksia ja rikoksia öisessä Los Angelesissa. Päähenkilö tilkitsee henkisiä haavojaan hakeutumalla kameransa kanssa aina vain raaempien tragedioiden ja tapaturmien liepeille. Elokuva kertoo urbaanin yksinäisyyden ja vieraantumisen lisäksi sensaatiomedian tavasta viihteellistää traagiset uutiset. Visuaalinen lahjakkuus tai journalistinen silmä eivät merkitse paljoakaan mikäli riittävä röyhkeys ja häikäilemättömyys puuttuvat.
Nightcrawleria on verrattu useaan otteeseen Martin Scorsesen ohjaamaan Taksikuski-elokuvaan. Tämä titteli on kenties hieman liian pömpöösi, mutta vahvoja sukulaisteoksia elokuvat eittämättä ovat. On hienoinen vääryys ettei Jake Gyllenhaal kuulunut vuoden 2014 Oscar-ehdokkaisiin Paras miespääosa -kategoriassa.