Pedro Almodóvarin uusin elokuva Matkarakastajat sijoittuu Madridista Mexico Cityyn suuntaavaan lentokoneeseen. Miljöö on ohjaajan tähänastiseen tuotantoon nähden ”epätila” – anonyymi matkustusväline poikkeaa aiemmissa töissä nähdyistä kaupungeista, rakennuksista ja huoneista, jotka ovat muodostuneet kunkin teoksen kerronnan oleelliseksi elementiksi.
Niukasti kiinnostavia yksityiskohtia katsojalle tarjoava ympäristö vaatii näyttelijöiltä erityistä panosta. Almodóvar onkin kiinnittänyt rooleihin tuttuja kasvoja. Niin päähenkilöt Javier Cámara, Cecilia Roth ja Lola Dueñas kuin sivuosissa nähtävät Antonio Banderas, Penélope Cruz ja Blanca Suarez kytkevät katsojan varhaisempiin Almodóvar-elämyksiin.
Muisti ja muistot ovatkin avaintekijöitä Almodóvarin tuotannossa konkreettisten paikkojen ohella. Leikkaus ajasta, tilasta ja mielenmaisemasta toiseen on tekninen väline, jota Almodóvar hyödyntää teoksissaan toistuvasti liikkuessaan usein Madridissa, mutta myös muissa kaupungeissa ja niihin kytkeytyvissä assosiaatioissa.
Teksti: Matti Komulainen
10 Pepi, Luci, Bom ja muut tytöt (1980)
Kolmen madridilaisnaisen väljästi toisiinsa nivoutuvat tarinat ja urbaani elämänmeno peilasivat värikkäästi Pedro Almodóvarin ennen ensimmäistä pitkää elokuvaansa tekemien kaitafilmien estetiikkaa. Persoonalliset hahmot, absurdit käänteet ja räävitön huumori jäivät mieleen kitshin räiskeessä. Episodimainen rakenne ei ollut teknisesti vielä täysin hallussa, mutta se ei tekijää tai katsojaa haitannut.
Myöhemmin ohjaaja on määritellyt ratkaisunsa huumorin sävyttämällä kommentilla, kuinka pari virhettä tekee elokuvasta muiden silmissä epätäydellisen mutta mokien tulva nähdään sen sijaan tyylinä. Almodóvar iski haparoidessaankin asian ytimeen, näyttäähän elokuva komedian ohella yhteiskunnalliselta analyysiltä: riviespanjalainen rakastaa eilistä nostalgisesti kuin väkivalloin alistettu masokistinen vaimo Luci poliisimiestään.
9 Matador (1986)
Matador on Almodóvarin tuotannossa asetelmiltaan lähinnä psykologinen trilleri, jossa sarjamurhavyyhden purkamista vauhdittavat yhteen kietoutuvat kyynisyys ja viattomuus. Madridiin sijoittuvassa tarinassa Ángel Jiménez (Antonio Banderas) haluaa matadoriksi mutta pyörtyy verta nähtyään. Entistä härkätaistelijaa, yksinäisyyteen vetäytynyttä Diegoa (Nacho Martínez) ja ulkoisesti kylmäkiskoista mutta intohimossaan palavaa asianajaja Mariaa (Assumpta Serna) taas yhdistää fetisistinen suhde kuolemaan ja seksiin.
Äärimmäiset vietit, yliluonnolliset kyvyt sekä oikean ja väärän sukupuolisuuden piina imaisevat kaikki osalliset pyörteeseensä pyörityksessä, jolle läheisin vertailukohta ohjaajan tuotannossa on neljännesvuosisata myöhemmin syntynyt, virityksiltään hyytävän makaaberi Iho jossa elän.
8 Pahat tavat (1983)
Yökerholaulaja Yolanda (Cristina Sánchez Pascual) pakenee madridilaiseen nunnaluostariin miesystävänsä kuoltua hänen tarjoamaansa huumeeseen. Suljettu yhteisö tarjoaa suojapaikan, mahtuuhan outoon joukkoon aina uusi langennut. Yksi sisarista kirjoittaa romanttista hömppää salanimen suojissa, ylimmän sisaren salaisuus on taas epäsisarellinen palo, jota hän tuntee Yolandaa kohtaan. Luostarin lopettamisuhka ja johtajan merkkipäivä saavat eriparisen joukon yhdistämään voimansa yllättävin tuloksin.
Almodóvar irvaili elokuvassa uskonnolle ja kirkon instituutiolle punkhenkisesti. Metodi toi sisaret lähelle luodessaan kullekin henkilölle myötätuntoa herättävän persoonan: jokainen virheensä korjaamaan pyrkivä ihminen ansaitsee suunvuoron maailmassa, jossa kaikilla tuntuu olevan joko liian kiire tai muuten vain oma lehmä ojassa.
7 Intohimojen labyrintti (1982)
Almodóvar kuvasi espanjalaisen elämänmuodon vapautumista Francon kauden pakkopaidasta paitsi varhaistöissään myös pitkissä elokuvissaan. Intohimojen labyrintin överiksi vedetyt hahmot ja kimurantit juonenkäänteet pääparin Sexilia (Cecilia Roth) ja Riza (Imanol Arias) ajautuessa vähitellen kohtalon määräämiin suuntiin ilmensivät Madridin alakulttuureja aikana, jolloin vanhaa järjestelmää ravistelivat uudet tuulet. Katolisesta kaanonista poikkeava kyltymätön seksi ja ihmisten individualismi olivat shokki monelle ja rajattoman riemun lähden toisille.
Leffassa nähdään myös harvinainen otos, jossa Almodóvar esiintyy glam-thrashbändin keulilla aivan kuten hän teki todellisuudessakin sukellettuaan pääkaupungin undergroundteatteri- ja -taidekuvioihin maalta muutettuaan ja elokuvakoulun suljettujen ovien ulkopuolelle jäätyään.
6 Naisia hermoromahduksen partaalla (1988)
Almodóvarin kansainvälinen läpimurtoelokuva tarkentuu moderniin suhdeverkostoon, josta ohjaaja punoi hersyvän vangitsevan tarinan limittyvine ja ristikkäisine yhteyksineen. Tv-dubbauksia tekevän Pepan (Carmen Maura) tultua poikaystävänsä hylkäämäksi kuvaan astuu nainen toisensa jälkeen, kaikilla omat murheensa enemmän tai vähemmän miehiin liittyen.
Screwball-komedian salamasanailu ja kahjojen hahmojen kemia kolahti kuin leffassa tiheään siemailtu gazpacho, jota oli terästetty unilääkkeillä – raikasta mutta niin petollista. Tv-estetiikkaa viljelevä elokuva oli samalla ensimmäinen, jonka Almodóvar kuvasi pääosin Madridin Barajas-studiolla. Myöhemmin siellä filmattiin mm. Sido minut! Ota minut! (¡Átame!, 1990), Korkeat korot (Tacones lejanos, 1991) ja Särkyneet syleilyt (Los abrazos rotos, 2009).