Aarnio-dokumentin ohjaaja: ”Absoluuttista totuutta on mahdoton kertoa”

Ihmisarvo ei kaikkiin osapuoliin ylety.

29.8.2017 11:23

Entisen huumepäällikön Jari Aarnion tapaus paljasti kiusallisesti, että yhteiskunnassamme kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Ohjaaja-käsikirjoittaja Pekka Lehto halusi näyttää yleisölle toisen puolen tapauksesta. Aarnion sijaan hän päästi dokumentissaan ääneen ihmiset, joita poliisi yritti värvätä tietolähteikseen.

– Aarnio puhuu, että kaikki on ollut normaalia tietolähdetoimintaa, eikä mitään rikollista ole tapahtunut. Hän ei voi kuitenkaan sitä asiaa avata, koska se on lain mukaan kiellettyä. Koska hän ei puhu siitä, minä lähdin hakemaan sellaisia, jotka siitä voivat puhua, Lehto kertoo näkökulmansa valinnasta.

Lehto on käsitellyt aiemminkin yhteiskunnan epäkohtia rikoksiin liittyvissä dokumenteissaan Ulvilan murhamysteeri (2014) ja Epäilyksen varjossa – Elokuva Alpo Rusista (2010). Ensimmäisessä jahdataan perheenäitiä ja toisessa vakoojaa, kun Pahassa poliisissa ollaan vasikoiden perässä.

Totuutta Lehto ei kuitenkaan voi katsojille tarjota. Elokuvat yleensäkin pyrkivät avaaman jonkin ongelman ja näyttämään sen siltä kannalta, joka herättäisi katsojan ajattelemaan itse.

– Tässä Aarnio kertoo ja rikolliset kertovat samoista asioista omat versionsa. Sen jälkeen katsojalle tarjoutuu mielestäni tilaisuus muodostaa oma näkemyksensä.

Aarnio itse ei suostunut mukaan dokumenttiin. Hänen äänensä kuullaan ainoastaan äänitteissä, jotka ovat peräisin oikeudenkäynneistä. Lisäksi Lehto oli jo kyllästynyt siihen, että Aarniosta puhutaan kaikkialla, vaikka asiassa olisi toinenkin näkökulma.

– Minä väistin sen tahallanikin ja väistin sitä myös realistisista syistä. Hän ei suostunut.

Viranomaisen valta

Oikeusvaltiossa kaikkien pitäisi olla koskemattomia ja vallankäytön pitäisi olla läpinäkyvää. Tämän puute on Lehdon mielestä yhteiskunnan pahimpia ongelmia, ja hän painottaa puheissaan ihmisarvon merkitystä.

– Nyt on käynyt niin, että viranomaiset ovat koskemattomia ja kaikkiin muihin saa koskea.

Poliisin tietolähteeksi ryhtymisellä oli yhtä huonot seuraukset kuin siitä kieltäytymisellä. Lisäksi rikollisten puheita kuunnellaan usein suurella varauksella. Kun poliisi puhuu, sitä ei kyseenalaisteta.

– Meille on opetettu, että poliisi puhuu totta. Meillä on se perinne, että rikolliset eivät puhu tai heidän ei anneta puhua. Anneli Auerista oli aikoinaan yksi radiohaastattelu ennen oikeudenkäynnin alkua. Siitä syntyi hirveä huuto, että kuinka syytetty saa puhua, Lehto päivittelee.

Dokumentissa nähdään virolainen Veiko Larsen, jonka Lehto löysi, vaikka häntä luultiin kuolleeksi. Aarnio on itse maininnut, että Veiko toi hänelle rahaa. Veikolla ja Aarniolla on silti eri näkemykset siitä, mistä oli kyse.

– Siinä on se ero, että Veikon mukaan raha tuli Viron mafialta ja Aarnion version mukaan se tuli liikemies Heikki Tammiselta, joka oli kuolemassa.

Haastatelluilta rikollisilta ei tarvinnut kiskoa vastauksia, vaan he halusivat itse puhua. He ovat yrittäneet vuosia oikaista omaa asiaansa, joten he käyttivät tilaisuuden ilomielin hyväkseen.

– Veiko ja muut halusivat puhua. Ei tarvinnut lypsää, eikä pakottaa ja uhata aseella, Lehto sanoo naurahtaen.

Kaikki eivät olleet yhtä yhteistyöhalukkaita. Työryhmä oli sopinut Keskusrikospoliisin (KRP) kanssa yhteistyöstä. Elokuvan työryhmä kaivoi esiin Veikon, joka oli halukas puhumaan oikeudessa. Työryhmän kanssa oli sovittu, että he saavat kuvata, kun Veikoa kuullaan. Ei annettu.

– Sellainen ikävä juttu oli. Me annamme poliisin tehdä työtä, poliisin pitäisi antaa meidän tehdä työtä, Lehto harmittelee.

Vaihtelu virkistää

Paha poliisi -dokumentin on kuvannut ja tuottanut Hannu-Pekka Vitikainen. Hän on tehnyt Lehdon kanssa yhteistyötä eri projekteissa 2000-luvun alkupuolelta eteenpäin. Heidän ensimmäinen yhteistyönsä oli Voitka – Metsän veljet (2004), jossa Vitikainen oli kamera-assistenttina.

– Olin elokuvakoulussa kuvauksen opiskelijana Helsingissä ja Pekan poika Kasimir oli kurssikaverini. Jotenkin sitä kautta ajauduin Metsäveljiin, kun Kasimir kuvasi sen, Vitikainen kertoo.

Vitikainen on kuvannut kaikki kolme Lehdon elokuvaa, joissa kysytään, onko Suomi oikeusvaltio. Idea Paha poliisi -elokuvaan lähti ohjaajalta, ja Vitikainenkin kiinnostui aiheen yhteiskunnallisuudesta.

– Myöskin tiedän, että Pekalla on taito löytää kiinnostava näkökulma ja saada se myös elokuvaksi. Elokuva ylittää journalistisen kynnyksen. Se ei ole vain journalismia, vaan se muuttuu elokuvaksi, sanoo Vitikainen.

Vitikainen on kuvannut sekä dokumentteja että fiktioelokuvia. Ammatillisessa mielessä hän pitää fiktiosta enemmän, koska silloin pääsee toteuttamaan paremmin visuaalista ajattelua ja ylipäätään kuvaajan työtä moniulotteisemmin.

Dokumenttielokuvassa hän pitää siitä, että pääsee hyvinkin syvästi tutustumaan erilaisiin ihmisiin ja elämän alueisiin. Dokumenttia tehdessä työryhmä on yleensä intiimimpi kuin fiktiivistä elokuvaa tehdessä.

– Pienessä ryhmässä tekemisessä on hienoutensa, se on sellaista family-hommaa sitten. On ohjaaja, äänittäjä ja kuvaaja, jotka pyörivät maailmalla.

Vitikainen toteaa, että jos fiktiivistä tai dokumentaarista elokuvaa ei välillä tee, sitä alkaa kaivata. Paha poliisi -elokuvassa hän on kuvaajan roolin lisäksi tuottajana. Toinen syy tähän on yksinkertaisesti se, että Lehto kysyi, kiinnostaisiko lähteä häntä tuottajaksi.

– Toinen syy on, että olen tässä viime vuodet selkeämmin kasvattanut oman tuotantoyhtiön tuotantoja ja kiinnostunut enemmän olemaan täyspäisesti tuottajana.

Hänen tuotantyhtiönsä Zone2 Pictures Oy on aiemminkin tuottanut enemmän tai vähemmän yhteiskunnallisia elokuvia, kuten Talvivaaran miehet (2015). Talvivaaran miehet mittaa sitä, missä yhteiskuntamme menee, millaisia arvoja meillä on ja kuinka läpinäkyvää päätöksenteko on.

– Siinä mielessä Paha poliisi menee hyvin yksiin oman ajattelutavan kanssa, että mikä kiinnostaa, toteaa Vitikainen.

Pekka Lehtokaan ei ole jämähtänyt ammatillisesti yhdenlaiseen työhön, ja hän kertoo kyllästyvänsä helposti. Hän on tehnyt kolmenlaisia elokuvia: taiteilijakuvia, fiktiivisiä elokuvia ja dokumentteja. Lisäksi uteliaisuus ja sisäänrakennettu oikeudenmukaisuuden tahto ohjaavat Lehtoa hänen projekteissaan.

– Haluaisin, että kansalaiset saisivat olla kansalaisia, eikä heitä vainottaisi, sanoo Lehto.

Kysyttäessä kenestä taiteilijasta Lehto haluaisi vielä tehdä elokuvan hän ei joudu miettimään vastaustaan kauan.

Gösta Sundqvistista, hän päättää.

Teksti: Milla Olkkonen

Lisää luettavaa